Miksi Lyon on Ranskan paras kaupunki

chez nous les sciences/c’est une coutume/mon papa fait la physique,ma maman fait la bio/et le curé la mathe

Kaiken vaihdossa kokemani jälkeen voin kiistatta todeta, että Lyon on selkeästi ja todistettavasti Ranskan paras kaupunki. Miksi näin? No, ensinnäkin se on suurkaupunki, mutta Pariisia pienempi, mukavan kokoinen paikka, josta löytyy kaikkea mutta jossa on silti helppoa ja melko turvallista liikkua. Lyon sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä Välimereltä ja yhtä kaukana Alpeilta, joten sieltä pääsee kätevästi matkailemaan, piti sitten millaisesta ympäristöstä tahansa. Myös Sveitsin Geneveen ja Pariisiin pääsee kahdessa tunnissa, ja Lyon on tarpeeksi iso, jotta sieltä saattaa bongata joskus halpalippuja kaukaisempiinkin paikkoihin: me lähdimme marraskuussa käymään Barcelonassa ihan vain siksi, että uuden bussilinjan avajaistarjouksena sinne pääsi yöbussilla hintaan per suunta.

Mutta kun Lyonissa on, ei sieltä ole mikään hinku pois. Lyonissa itsessään on paljon kivaa tekemistä, joten kymmenessä kuukaudessa ei ainakaan minulle tullut tylsää, ja vielä jäi kaikenlaista näkemättä. Olen onneksi saanut paljon kivoja ihmisiä luokseni käymään, ja siten monta tekosyytä turisteilla Lyonissa. Jos siis joskus päädyt Lyoniin, kannattaa käydä katsomassa ainakin alla luetellut paikat.

SHOPPAILUA

Itse tykkään kyllä uusista kamoista, mutta vihaan shoppailua, joten en ole mikään paras neuvoja tässä. Yleensä, kun jotain tarvitsin, kävin La Part-Dieun kauppakeskuksessa, joka on ihan päärautatieaseman vieressä oleva, valoisa ja massiivinen paikka täynnä erilaisia kauppoja makeisliikkeistä vaatekauppoihin. Omia suosikkejani olivat yläkerran kaksikerroksinen Carrefour ja alakerran niinikään kaksikerroksinen Monoprix, jotka ovat siis supermarketteja. Part-Dieu on siitä epämukava paikka, että siellä on aina ihan järkyttävä määrä ihmisiä. Sinne kannattaa siis mennä arkisin ja aamupäivisin, jos haluaa olla rauhassa.

Keskustammasta Lyonia paljon kalliita ja vähemmän kalliita kauppoja löytyy Rue de la Républiquelta A-metrolinjan varrelta. (Asemat Hôtel de Villeltä Cordélierille ja Bellecourille.) Lyonissa on kuulemma myös paljon kirpputoreja, mutta niitä on aika vaikea löytää, koska ainakaan minä en keksinyt, mistä niiden aukioloajat saisi selville. Myös Villeurbannesta kaupungintalon luota  Gratte-Cielin aseman läheltä löytyy kaikenlaisia kauppoja, ja siellä on rauhallisempaa kuin Lyonin keskustassa.

HISTORIAA

Lyon on historiallisesti älyttömän kiinnostava paikka – ja tästä syystä jokainen todellinen lyonilainen tietää sydämessään, että nimenomaan Lyonin kuuluisi olla Ranskan pääkaupunki. Nykyisen Lyonin paikalla on ollut suurkaupunki jo tuhansia vuosia: Lugdunum oli Rooman vallan aikana koko Gallian provinssin pääkaupunki, ja siksi Lyonista edelleen löytyy roomalaisaikaisia raunioita, merkittävimpinä Fourvièren kukkulan kaksi suurta amfiteatteria.

Myöhemmin Lyon rikastui silkinmyynnillä, ja juuri siksi useita kankaankudonnasta ja silkkitien historiasta löytyviä paikkoja ja kadunnimiä on vielä tämänkin päivän Lyonissa; jopa yksi tyypillisistä lyonilaisista juustoista, Cerveau des Canuts, tarkoittaa sananmukaisesti silkinkutojan aivoja (ja itse luulin pitkään, että kyse on tosiaan jostakin aivoruuasta, lyonilaiset syövät nimittäin mielellään sisälmyksiä). Oikeasti juustossa on rahkaa ja ruohosipulia eikä se ainakaan minusta ole kovin ihmeellisen makuinen.

Lyonin arkkitehtuurissa historia näkyy kiinnostavasti itä-länsi-akselilla. Fourvièren (iso ja tärkeä Marialle omistettu basilika) kukkulalta alas tullessa päädytään ensin keskiaikaiseen Vieux Lyoniin, mutta kun ylittää Saône-joen, päätyykin Lyonin varsinaiseen keskustaan, joka on rakennettu samaan aikaan ja samalla tyylillä kuin Pariisin keskusta – siksi Lyonia joskus kutsutaan pikku-Pariisiksi, mistä lyonilaiset eivät tietysti ollenkaan pidä. Talot ovat kuitenkin kauniita. Kun mennään jälleen Rhône-joen yli itään, päästään modernimpien ja rumempien rakennusten luo. Se, joka haluaa nähdä funkkistyylisiä betonikolosseja, on hyvin tervetullut ihailemaan INSAn ihan mitä tahansa rakennusta. Vähän nätimpiä moderneja rakennuksia on Parc Tête d’Orin pohjoispuolella Cité Internationalella, taikka sitten T1-ratikkalinjan päässä Confluencella.

TAIDETTA

Lyonissa on varsin kiinnostava taidemuseo, Musée des Beaux-Arts, jonne muuten alle 26-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään ja joka kannattaa käydä tsekkaamassa jo ihan arkkitehtuurin puolesta. Museo ei ole todellakaan Louvren kokoinen, mutta kyllä sielläkin ehtii väsyä, joten itse kävin vierailemassa siellä paloittain. Alakerrasta löytyy patsaita ja vaihtuva näyttely, ylemmissä kerroksissa edetään aikakausittain egyptiläisistä ja roomalaisista keskiaikaiseen kirkkotaiteeseen (oma suosikkini, kaikilla hahmoilla on usein tosi hauskoja ilmeitä) ja sitten klassiseen kuvataiteeseen kreikkalaisine jumalineen. Koko museon paras taulu on kukka-asetelmille omistetussa huoneessa. Siinä on kuvattu kissa, joka yrittää saalistaa loukkuun jäänyttä hiirtä, mutta pukkaisee loikatessaan valtavan kukkamaljakon nurin. Mielestäni tämä on kaikkien kissavideoiden edeltäjä, ja esittelin sitä innoissani Eevalle, joka ei kuitenkaan pitänyt taulusta, koska ”tolla kissalla on ihan hirvee ilme”. Mikä onkin totta.

Modernin taiteen ystäville Lyonista löytyy myös Musée de l’Art Moderne, jossa aina näyttelystä riippuen on esillä jotakin jännää. Itse pidin eniten museon portaista, joissa luki kaikenlaisia kiinnostavaa ja syvällistä, tosin en enää muista, mitä.

Ehdottoman kiinnostavia ovat Lyonissa eri puolille kaupunkia seiniin maalatut freskot eli illuusioseinät, missä siis betoniin on maalattu ikkunoita, katua ja kadulla kulkevia hahmoja. Ei ehkä kuulosta kovin jännältä, mutta uskokaa, kyllä se on. Olen raahannut melkein kaikki Lyonissa käyneet kaverini katsomaan seiniä, kukaan ei aluksi ehkä ollut kovin innostunut, mutta lopulta kaikkien mielestä seinät olivatkin tosi hienoa (ja itsestään ja toisista on tosi hauskaa ottaa kuvia niiden edessä). Parhaat seinät ovat suuri Mur des Canuts sekä Fresque de Lyonnais, johon on kuvattu Lyonin historian merkkihenkilöitä. Heistä itse tunsin ampère-mittayksikölle nimensä antaneen monsieur Ampèren, Pikku Prinssin kirjoittaneen Antoine Saint-Exupèryn sekä elokuvataiteen kehittäneet Lumièren veljekset – joiden elokuvahistorian instituutiksi muutetussa entisessä kotitalossa kannattaa myös ehdottomasti vierailla.

TEATTERIA

Lyonissa on monta kivaa ja kiinnostavaa teatteria, joihin onnekseni pääsin jonkin verran tutustumaan. Klassista teatteria tarjoaa Théâtre des Celestins, jossa kävin katsomassa Victor Hugo’ta ja joka on kiva ja koristeellinen renessanssirakennus. Vähän modernimpaa teatteria tuottavat Théâtre de la Croix-Rousse (siellä näin tosi siistin uudistetun version Hamletista) ja Villeurbannen Théâtre Nationale Populaire.

Tanssia pääsee näkemään Maison de la Dansessa, ja oopperatarjonnasta vastaa Opéra de Lyon, joka on itsekin rakennuksena tosi jännä, puolikkaan putken muotoinen, musta ja kuusiparvekkeinen (yleensä parvia on korkeintaan kolme). Ei kannata pyytää tekstitöntä paikkaa, kuten itse tein mennessäni katsomaan oopperan Peter Grimes. Minut sijoitettiin permannolla parvekkeen alle, missä parven yläreuna tuli tekstin tielle.

Kävimme englantilaisen Gracen kanssa kerran myös komediaa esittävässä Café-Théâtressa nimeltä Complexe de Rire. Konseptina oli, että teatterissa myytiin tapaksia ja virvokkeita, joita sai syödä pienten pöytien ääressä ennen esityksen alkamista, ja sitten muutaman sangrian tai espanjalaisen oluen jälkeen esityskin tuntuu paljon hauskemmalta. Kiva idea, vaikka huumorista iso osa meni meiltä molemmilta aika lailla ohi.

INSAlla on myös oma teatteriryhmä, joka esittää paitsi näytelmiä, myös usein improvisaatiota. Sitä suosittelen ehdottomasti kaikille, eikä sitä paitsi opiskelijateatteri maksa paljon mitään. Varmaan muillakin yliopistoilla on vastaavaa.

ULKOILUA

Lyonin keskellä on iso, vihreä ja hoidettu puisto nimeltä Parc Tête d’Or. Varsinkin kesäisin (ja joulukuussa Fête de la Lumièren eli perinteisen valokarnevaalin viikonloppuna) puisto on ihan täynnä väkeä, mutta siellä kannattaa silti käydä. Puistosta löytyy nimittäin nätti järvi, kasvitieteellinen puutarha, useampikin ruusutarha ja lisäksi ilmainen eläintarha, jossa on muun muassa vauvakirahvi nimeltä Kissa, jota itse kävin katsomassa kymmenisen kertaa. (Nykyään Kissa on kyllä melkein 1-vuotias eli varsin teini.) Jos on yöihminen, kannattaa tarkistaa puiston aukioloajat, muuten joutuu kiipeilemään lukitun portin yli kotiin.

Jos haluaa esimerkiksi lenkkeillä rauhassa, suosittelen siihen tarkoitukseen enemmänkin Parc de la Feyssineä pohjoisessa. Se ei ole yhtä hoidettu eikä yhtä kansoitettu, vaikka kauniina sunnuntaipäivänä kyllä sielläkin pyöräily on hankalaa, kun koiranpennut ja lapset juoksentelevat joka suuntaan. Rhône-joen vartta voi edetä ja ihailla vesivoimalan möyrimiä vesiä.

Jos tykkää kävellä kaupungilla, perinteisten keskustan ja vanhan kaupungin lisäksi suosittelen Croix-Roussen kukkulaa ja sen ympäristöä, siellä on rauhallista ja nättiä. Myös Villeurbannen keskustassa Gratte-Cielillä on kiva ympäristö ja kauppoja ja kahviloita.

RUOKAA

Lyon on nimennyt itse itsensä maailman ruokapääkaupungiksi, ja nimi onkin varsin oikeutettu, kaikki oikea kunnollinen ruokaa tulee nimittäin Lyonista, ja Lyonissa on myös maailman eniten Michelin-ravintoloita per capita koko maailmassa. Jos rahat eivät riitä Michelin-ravintoloihin, Lyonista löytyy kyllä kaikkea kivaa ruokaa halvemmallakin. Perinteisissä bouchoneissa pääsee syömään paikallista ruokaa, joka on usein varsin liha-ja sisälmyspainotteista. (Kasvissyönti on Ranskassa noin muutenkin varsin tuntematon käsite.) Kolmen ruokalajin menun voi saada halvimmillaan alle viidellätoista eurolla. Pienempään nälkään sopivat hyvin crèpesit ja galettet. Savoien alue on lähellä Lyonia, joten jos pitää juustosta, Lyonista löytyy hyviä ravintoloita, joista saa raclettea ja fondueta. Jos ei halua syödä ranskalaista ruokaa, ranskalaisten versio jenkkiruuasta ja italialaisesta on minun kokemukseni mukaan usein hyvää. Aasialainen ruoka ei mielestäni maksa vaivaa, se on perusranskalaiselle turhan eksoottista ja makuihin jo tottuneelle versiot ovat usein turhan länsimaalaistettuja. Yksi hyvä vaihtoehto on tietysti mennä kauppaan, ostaa juustotiskiltä kaikenlaisia kivoja juustoja, leikkeletiskiltä leikkeleitä, leipätiskiltä hyvää leipää ja viinihyllystä jotakin kivaa viiniä ja syödä ne itsekseen. Tai mikä parempaa, käydä torilla. Kahviloista suosikkini on Croix-Paquetin lähellä sijaitseva À Chaqun Sa Tasse, josta saa kymmeniä erilaisia teelaatuja ja hyvää kakkua. Baareista en osaa sanoa paljon mitään, olen käynyt vain muutamassa, eikä niistä mikään ollut mielestäni erityisen kiva. Lähinnä kävimmekin ulkona kampusbaari K-fêtissä, se oli lähellä ja siellä oli myös varsin halpaa.

LIIKKUMINEN

Metrolla ja ratikalla pääsee yleensä kaikkialle, minne haluaa mennä. Itse tykkään pyöräilystä, joten minusta parasta ikinä ovat Lyonin VeloV-kaupunkipyörät, joihin voi ostaa lippuja halvalla ja joita on mielestäni helppo käyttää. Jos jaksaa, kannattaa myös kävellä paljon. Siten näkee paljon enemmän.

Joten, jos joskus olet harkinnut lähteväsi romanttiselle Pariisin-lomalle, neuvon sinua kaiken yllä olevan perusteella vaihtamaan lomakohteesi paljon kivempaan ja vähemmän koirankakkaiseen Lyoniin. Lyonista löytyy jopa feikki Eiffel-torni, joten et voi väittää missaavasi Pariisiin verrattuna mitään, sen sijaan saat kaikkea mahtavaa tilalle.

Partir c’est mourir un peu?

canst thou tell me/ whence thou comest/ and where thou goest/ or what is/ or what was/ or what isto come/ for everything remains/ as it never was

Ranskalaisen sanonnan mukaan lähteminen on pieni kuolema. Silloin kun minä olin nuori, Nyt-liitteessä seikkaili yksiruutuinen Pieni kuolema –sarjakuva, ja joskus siinä sarjakuvassa kaksi luurankoa tuli siihen tulokseen, että oikeastaan, mourir, c’est partir un peu, kuoleminen on pientä lähtemistä.

Kirjoitan tätä lentokoneessa. Tänään minä muutan Lyonista takaisin Helsinkiin. Olen luovuttanut avaimet postilaatikkoon. Olen hinkannut kalkinpoistoaineella hanoja ja toivonut, että taso kelpaa vahtimestarille, niin että saan takuuvuokrani takaisin. Olen siirrellyt tavaroita laukusta toiseen ja punninnut niitä Rémin vaa’alla, jotta painorajat toteutuisivat. Olen ollut innoissani siitä, että pääsen kotiin. Olen itkenyt sitä, että lähden.

Olen lähdössä vähän vähemmän oikeasti kuin kaikista alkuperäisimmässä suunnitelmassani; olen tulossa Lyoniin takaisin kahden viikon kuluttua muutamaksi päiväksi. Niiden muutaman päivän aikana hoidan viimeiset administraatiojärjestelyt (emme käytä suomea ja jos mietit miksi/metsuritkin kuulostaa hyvältä englanniksi) ja sitten lähden reilaamaan. Menen käymään Artzenheimissa Florentin perheen luona,  sitten Budapestissa Jenniferillä, Münchenissä Henrillä, Ulmissa Miriamilla ja Amsterdamissa Iriksellä. (Niamh sanoi usein, että Ada tuntee joka kaupungista jonkun. Annan ehkä helposti sellaisen mielikuvan, vaikka oikeasti asiaan vaikuttaa paljon se, että tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat varsin mobiileja.)

Kun tulen takaisin, pääsen syömään sisälmysmakkaraa ja näkemään Marionia ja Aliciaa ja Aurélienia ja ehkä muitakin, ja kävelemään tutuilla kaduilla ja kampuksella eikä minulla ole enää koulua ja kaikki on varmasti ihanaa ja mukavaa.

Mutta.

(”Only what comes after ’but’ counts”.)

Melkein kaikki muut tuntemani ihmiset ovat silloin lähteneet Lyonista harjoitteluihin tai kotiinsa. Se tarkoittaa, että en näe Rémiä ja toista Aliciaa ja Jérémyä ja Jeania ja Yannickia ja Gautieriä ja Gustavea ja ylipäätään niitä ihmisiä, joita olen tottunut näkemään, hyvin pitkään aikaan, jos koskaan. Vielä eilen istuimme kampusbaarissa ja vietimme pienimuotoisia läksiäisiä ja puhuimme samoja juttuja kuin aina yleensäkin, ja tänään minä olen kaukana.

(Eilen sanoin heipat Romainille, joka oli laskariryhmässäni, ei minulle mitenkään erityisen läheinen, mutta hauska tyyppi kuitenkin, ja Jérémy, joka oli paikalla, totesi: ”Voisitte saman tien toivottaa hyvää elämää, kun luultavasti ette näe enää koskaan.” Sen oli tarkoitus olla vitsi, mutta tottahan se on. Kaikki tämä on niin outoa.)

Ja minulla on jo ikävä.

Ihmisten lisäksi tulee ikävä kaupassa käyntiä. Tiedän olevani aika ruokakeskeinen, mutta tulin joka ikinen viikko iloiseksi ostaessani pötkön vuohenjuustoa. Minulle tulee ikävä kampusasumista, sitä kun koulumatka kestää vain 5 minuuttia ja kun kaikki kaverit asuvat yhtä lyhyen matkan päässä. (Vaikka kyllä se alkaa pitemmän päälle hajottaakin, kun liikkuu koko viikon samoissa kortteleissa.) (Näin muuten unta siitä, että kaikki matemaatikkokaverini olivat muuttaneet isoon matemaatikkokommuuniin ja pyysivät minua mukaansa asumaan. Oikeasti haluaisin sellaisen kommuunin tai kerrostalon, jossa kaikki kaverini asuisivat – mutta se ei ole mahdollista, koska kaikki eivät halua asua Helsingissä. Tai pitäisi olla joku teleportti käytössä.) Minulle tulee ikävä niitä pieniä spontaaneja juttuja, joita vaihdossa on helpompi tehdä, koska aina ajattelee, että tämä on ehkä ainutkertainen tilaisuus lähteä sinne, maistaa tuota, kokeilla tätä, tavata tämä ihminen. Minulle tulee ikävä kuivaa läppää loputtomissa laskareissa (”Oletko huomannut, miten tuo herra Kettu –niminen proffa näyttää ihan hamsterilta? On varmaan tosi ärsyttävää olla nimeltään Kettu ja näyttää hamsterilta.”) ja sitä, kun luennolla yksikään opiskelija ei kuuntele, vaan tekevät mitä tahansa muuta, ja Alicia ja Gautier heittelevät palloa luentosalin toiselta laidalta toiselle. Ranskan puhumista tulee ikävä, ja no, lukekaa kaikki ne #munelämäonkuulimpikuinsun-postaukset joita on tässäkin blogissa, niin sitä kaikkea. (Ja muista voitte päätellä, mitä asioita ei todellakaan tule ikävä.)

Ja vaikka menisin Lyoniin vielä käymään – ja haluaisin tosiaankin tehdä niin – ei siellä ole koskaan samanlaista kuin silloin, kun lähdin. Lyon on ollut olemassa monta tuhatta vuotta (en liioittele, Lugdunum oli aikanaan Gallian alueen pääkaupunki Rooman valtakunnassa) ja se varmaankin jatkaa olemassaoloaan. Nihil interit, omnia mutantur. (Jos jostain syystä et ole lukenut latinaa tai muuten muista kaikkia kläässin kuuloisia sitaatteja vierailla kielillä, niin ”mikään ei katoa, kaikki muuttuu”.)

Ja siksi kotiinpaluu on paitsi innostava, myös pelottava ajatus.

On varmasti liioiteltua, jos väitän, ettei mikään tule olemaan kuin ennen. Moni asia tulee olemaan niin kuin se on ollut, palaan samaan asuntoon, jatkan koulua Kumpulassa (paras kampus ikinä, miten voi olla niin ikävä koulua), en ole enää Florentista yhtä kaukana, voin käydä Annin kanssa lenkillä ja Laurin kanssa kahvilla ja Marian kanssa pitkiä keskusteluja, ja jutella Scriptorin kokouksessa Laurin ja Darian ja Elinan kanssa, ja olla savikerhossa Eevan ja Aleksiksen kanssa, ja hengata Kumpulassa tai jonkun luona Hannan ja Ollin ja Marian ja Netan ja Karon ja kohta jopa Miriamin kanssa, ja pelata DnD:tä Laurin ohjaamana Tonin luona, ja jos unohdin jonkun tästä listasta niin syytän siitä KLM:n tarjoamaa valkoviiniä (olen nykyisin tr00 futur ingénieur vaikkei minusta koskaan tulekaan insinööriä joten otin viiniä), ja monet teistä kuuluvat useampaankin joukkoon näistä, mutta en nyt ala piirrellä Vennin kaavioita. Ja erikseen on toivottavasti-luokka, toivottavasti olen taas Marikan kanssa jollain kielten kurssilla, ja Tian (mennään jollekin edistynyt ranska –kurssille!) ja toivottavasti näen perhettäni tarpeeksi, sillä puolet perheestäni on salakavalasti muuttanut minun poissa ollessani Lappeenrantaan. (Isi käy siellä nykyään viikot töissä ja Arna valittiin juuri opiskelemaan teknillistä fysiikkaa ja laskennallista tiedettä, eikä siis oikeasti ole vielä muuttanut, mutta kohta.) Ja sitten on ne minulle hyvin rakkaat ihmiset kuten Marikki ja Aino ja Henri ja Iris, jotka eivät muutenkaan asu Helsingissä, joten teitä tule kuitenkaan päivittäin näkemään. Ja kaikki muutkin. Teitä joista pidän niin paljon.

Mutta moni asia tulee olemaan erilainen. On erilaisia asioita, jotka osaan arvata – millaista tulee olemaan kun Arna ei olekaan Helsingissä ja on muutenkin niin iso että opiskelee – mutta ihan varmasti vastaan tulee kaikenlaista, mitä en osaa aavistaa, hyvää, huonoa, pelottavaa, ihanaa, suurta, pientä, merkityksetöntä, kaiken mullistavaa.

Lentokone on kulkee niin nopeasti. Olen katsonut viime aikoina Doctor Who:n ensimmäisiä tuotantokausia ja pohdin, mitä eroa on lentokoneella ja Tardiksella. Olennaisia eroja on tietysti lukuisia, kuten että lentokoneella voi kulkea vain ajassa eteenpäin ja tavanomaista vauhtia ja sillä voi lentää vain rajattuun määrään paikkoja Maapallolla ja sen käyttäminen maksaa rahaa. Mutta on niillä yhteistäkin. Myös lentokone vie minut pois maailmasta, jossa olen aina asunut ja jonka nimi on Helsinki. Seikkailen uudessa maailmassa, Lyonissa, tutustun uusiin ihmisiin ja näen uusia asioita. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, se viekin minut takaisin Helsinkiin, joka on aivan kuin se josta lähdin mutta silti niin erilainen, rinnakkaistodellisuus. Enkä minä halua ajatella sitä, mistä luovun ja mikä jää, vaan sitä, mikä on edessä. Ja joskus uskon, että voin matkustaa ikuisesti, olla se nomadi ja Ada l’Exploratrice, josta jotkut eilen illalla puhuivat, ja samaan aikaan tiedän, että elämä on arkea kaikkialla eikä sen luota voi matkustaa pois. Ja silti, olen nähnyt sellaista, mitä en koskaan osannut kuvitella, tuntenut ihmisiä, joita en voinut uskoa olevan olemassa – ja kun katson pois, kaikki onkin kadonnut.

Mutta eihän se niin mene, ei ihan kokonaan, me emme ole vauvoja ja tiedämme siksi, etteivät ihmiset katoa, vaikka emme näkisi heitä. Eikä kukaan voi ottaa sinulta pois sitä, mikä on sinun sisälläsi. Vaikka kaikki häviäisi, muistot ja kokemukset eivät katoa.

(Nyt voitte alkaa saivarrella dementiasta.)

(Niin ja toisaalta vähän harmi, että kukaan joka osaa suomea ei varmaan jaa näitä tunteita nimenomaan tätä kyseistä Ranskan-reissua koskien, koska ainoa IFfinkin verran reissua jakanut suomenkielinen on Samu, joka tuskin on yhtä nostalgisella fiiliksellä kuin minä.)

Eikä Helsinki ja Lyon ja kaikki muukin ympärilläni ole suinkaan ainoa, mikä on sama ja samaan aikaan ihan erilainen. Vaikka en sitä itse vielä huomaakaan, olen kai minäkin sama ja muuttunut.

Te saatte kertoa minulle, miten. Me nimittäin näemme ihan pian.

Sillä Ada on tulossa kotiin!

(Edit: Postaan tämän paljon myöhässä, koska oli niin kiire tehdä kaikkea ylhäällä lueteltuja mukavia asioita.)

Musiikki- ja positiivisuusekstra

Välillä harmittaa, etten ole kirjoittanut blogiin kaikesta kivasta, mitä olen tehnyt. Olen kuitenkin tehnyt vaikka mitä mukavaa, josta kirjoittaminen on jostakin syystä jäänyt, ja ehkä siksikin tästä ei ole tullut ihan perinteinen ”vaihdossa oleminen, paras vuosi ikinä” –blogi.

Olisin kirjoittanut monista jutuista. Siitä, kun Henri kävi täällä ja olin ollut täällä vasta kaksi viikkoa ja Henri osasi liikkua yhden päivän jälkeen minua paremmin bussilla, ja kiitos Henrin sain myös astioita ostettua. Kun kävimme toisella luokkaretkellä, sillä kertaa Perougen pikku keskiaikakylässä. Kun syyslomalla olin Marionin luona Pariisin lähellä Rueil à Malmaisonissa ja kävimme Napoleonin linnassa, missä kaikkiin tuoleihin oli kirjailtu iso N-kirjain, paitsi Josephinen huoneessa, missä niissä oli kaikissa suuri J-kirjain. Kun olimme kv-porukalla Barcelonassa ja ymmärsin, että kun bileissä ei käy kuukauteen, yhteys muihin Erasmus-opiskelijoihin voi katketa, mutta että kolmenkin vuoden jälkeen Kreikasta tuntemani paikallisen Paulan kanssa keskustelu tuntui ihan yhtä normaalilta kuin aiemminkin. Kun Miriam oli täällä ja kävimme Vienne-nimisessä kylässä katsomassa amfiteatteria ja lähetimme postikortin pajaan. 

(Paja = Rakkaus)

Kun äiti, isi ja Arna kävivät täällä ja näin kudontamuseossa reikäkorttiohjelman, johon on tallennettu kuvioita kangaspuita varten. Kun oli joulu ja olin Florentin luona Alsacessa ja Florentin siskon kolmevuotias puhui söpöä vauvaranskaa. Kun soitin bassoa Alician, Aurélienin, Yannickin ja Amouryn bändissä ja esiinnyin ihan oikealle käpistelijäyleisölle. Kun Samu tuli tänne Suomesta vaihtoon ja sain jonkun jolle valittaa kaikesta Ranskan toimimattomuudesta. Kun minulla oli synttärit ja Eeva tuli tänne ja kävimme Genevessä Rémin ja Jérémyn ja Alician ja Aurélienin kanssa ja näimme YK:n Euroopan päämajan ja söpöjä lampaita. Kun kävin ratsastamassa hevosella. Kun voitimme ainejärjestövaalit ja minustakin tuli hallituksen jäsen vaikka en edes ensi vuonna ole täällä. Kun kävin useammankin kerran teatterissa ja oopperassa ja ravintolassa ja tein kaikkea muuta fancyä ja siistiä, ja löysin tosi kivan kahvilan nimeltä À Chaqun Sa Tasse, alun perin sen bongasi Grace, jonka kanssa meidän oli tarkoitus neuloa siellä, mutta lopulta söimme vain kakkua. Kun kävin Niamhin kanssa Grenoblessa ja koko päivän satoi ja ajoimme köysiradalla. Kun laiton Rémin luona ruokaa, useammankin kerran, ja kutsuimme ihmisiä syömään. Kun ajelin yksin rauhassa pyörällä ja oli hyvä sää. Kun kävin Annecyssä

Tästä blogista on ehkä tullut ilmi, että vuoteen on mahtunut itkua ja ikävää ja ihan liian monta tuntia taulun tai näytön tuijottamista pää tyhjänä mitään oppimatta ja vain odottaen, että oppitunti loppuisi. Mutta paljon suurempia ja tärkeämpiä asioita ovat kaikki se kiva, mitä olen tehnyt tahallaan tai vahingossa, yhdessä tai yksin, lähellä tai kaukana, ihan kaikilla tavoilla. Ehkä vasta luettelemalla tajuaa, miten paljon olen oikeasti silti ehtinyt tehdä ja nähdä ja kuinka moneen ihmiseen olen päässyt tutustumaan. Vaikka välillä teki mieli lähteä kesken kaiken pois, olen iloinen, että jäin vaihdon loppuun asti. Ja jos olisin saanut valita, olisinko lähtenyt ollenkaan vaihtoon vai en, olisin kaiken tämän tietäen empimättä lähtenyt. Olisin varmaan tehnyt monta asiaa toisella tavalla, etenkin valinnut alusta alkaen vähemmän kursseja, mutta niinhän se on aina. Ja monta asiaa tein ihan oikein ja juuri siten kuin halusin. Erityisen ylpeä olen siitä, että lähdin kaiken maailman juttuihin mukaan ja puhuin ranskaa vaikka en aluksi meinannut saada mistään mitään selvää. Koska nyt osaan puhua ranskaa moninkertaisesti enemmän kuin ennen, ja minulla on ranskalaisia kavereita, ja näin ranskalaista elämää ja jänniä juttuja, ja sehän tässä oli se varsinainen tavoite.

En laittanut alkuun mitään biisiä, koska halusin listata tähän sellaisia, joita en ole blogissa vielä käyttänyt mutta jotka tulevat muistuttamaan minua täällä viettämästäni ajasta.

Game of Thronesin teema

Tutustuin kyseiseen sarjaan täällä, ja menin melkein isoon konventioniin, ja ostin kalliin lipun, ja se peruttiin ja menimme Marionin kanssa leikkimään salapoliisia ja etsimään järjestäjiä, ja löysimmekin, ja meitä (tai lähinnä Marionia) haastateltiin telkkariin, ja meiltä meni kamalasti rahaa hukkaan mutta Game of Thrones on tosi hyvä sarja, suosittelen.

Shaka Ponk: I'm Picky

Tämän soitimme Concert'IFissä, ja minä soitin bassoa ja se oli tosi kivaa ja hienoa.

Indochine: Alice & June

Soitimme tämänkin, ja sekin oli kivaa ja hienoa.

Pokémonin ranskankielinen teema

Tämän muut iffiläiset esittivät samassa konsertissa. (Joo, vaikutuin.) Ja onhan tässä ollut vuoden aikana muutenkin vaikka kuinka puhetta Pokémonista.

Noir Désir: L'homme pressé

Tämän taas Aurélien esitti ekassa konsertissa, jossa itse en soittanut mitään. (Joo, tiedän, vaikutuin taas.)

Sitten on kappaleita, jotka ovat varmaan muissakin maissa soineet radiossa paljon, kuten Imagine Dragonsin Radioactive tai OneRepublicin Counting Stars tai Passegerin Let her go. En yleensä kuuntele radiota, mutta Marionin kanssa olemme välillä liikkuneet autolla, ja siinä tulee kuunneltua.

Sitten on paljon kappaleita, joita meillä soi zumba-tunnilla, mutta en tiedä niiden nimiä. Ja tietysti Pink Fluffy Unicorns, jonka olenkin jo linkittänyt. Paras ikinä.

Teen toivottavasti vielä postuumipostauksen Marikin ja minun suuresta Etelä-Ranska-kierroksesta, josta tulee luultavasti sellainen #Erasmus #bestever #olkaakateellisia #hashtag -tyyppinen, jos sen jaksan kirjoittaa. Lentokenttäpostauksen saatte ainakin. Kohta tulenkin kotiin.

Lé fote dortografe

(Also sprach Zarahustra)

Ranskan kirjoittaminenhan on tunnetusti vaikeaa. Ei kannata stressata siitä liikaa. On se ranskalaisillekin vaikeaa, tyyliin onko verbi nyt perusmuodossa vai onko tässä nyt passé composé, kun kuulostaa ihan samalta.

Yksi suhteellisen selkeä asia on, että monikollisen sanan loppuun tulee s, mutta se ei äänny – eli siis sanat ääntyvät yksikössä ja monikossa samalla tavalla ja luku pitää tajuta artikkelista. Tämän takia esimerkiksi luennolla näkee aina välillä ”les proposition sont vrai” –tyylisiä juttuja (oikein olisi ”les propositions sont vraies”, koska la proposition, mutta puheessa ei siinäkään kuulu eroa). Asia kyllä opetetaan école primairessa eli ala-asteella, mutta ilmeisesti se on silti vähän haastavaa yliopisto-opettajan (anteeksi, siis INSA-opettajan, yliopistothan ovat täällä instituutteja huonompitasoisia) koulutuksen pohjalta osata.

Oma lukunsa on sitten englanninkielisten termien oikeinkirjoitus. En ole vieläkään ihan varma, oliko luentomateriaalista löytynyt ”Pléstation 3” vitsi vai ei.

Aina välillä näkee sitä, kun joku lähettää tekstiviestin kahdeksalle hengelle ja heti perään samalle ryhmälle viestin, jossa pahoittelee jotakin kirjoitusvirhettä edellisessä viestissä. Kai sillä sitten yritetään osoittaa, ettei ole ihan tyhmä.

Jostain kirjasta opin tekstiviestikieltä, tyyliin c’est bien = c b1, mutta sitä ei kyllä ainakaan täällä INSAssa (jossa ollaan toki tosi älykkäitä kun tännekin asti on päästy) käytä kukaan. Ehkä ainoa tekstiviestilyhenne, jota olen nähnyt käytettävän useammin, on "tkt", lyhenne sanasta "t'inquiète", joka taas on lyhenne puhekielisestä ilmaisusta "t'inquiète pas", joka olisi kirjakielellä "ne t'inquiète pas", joka taas tarkoittaa "älä huoli". Siispä lyhyyden vuoksi voidaan kehottaa henkilöä huolimaan kun tarkoitus on sanoa, että älä huoli, negaatiohan vie liikaa tilaa, ja vokaalitkin ovat näin tekstiviestessä turhia.

Myöskin Ranskan Cosmopolitanin nettideittioppaassa kehotettiin huomioimaan myös deittikumppanin oikeinkirjoitus: ”Vaikka tyyppi olisi kuinka mahtava, et varmasti halua miestä, joka tekee kolme virhettä yhdessä lauseessa. Muuten saat loppuelämäsi korjata miehen työhakemuksia ja joudut auttamaan jälkikasvuanne läksyissä.”

Eli jos haluat iskeä ranskalaisen naisen, paras opetella ensin, mitä eroa on yksiköllä ja monikolla.

Ja joo, otsikko ei ole oikeaa ranskaa, vaan sellainen yhdys sana virhe -tyyppinen tapa kirjoittaa kirjoitusvirheet.

(Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa kieli-interpolia olemalla laajentamatta artikkelia.)

Näin puhut ranskaa, osa 0x0002

tout l’système est complètement incompétent 

En tiedä, menikö oktaaliluku nyt ihan oikein, mutta teen täällä näytön takana sellaisen Star Wars –eleen niin, että kaikki uskotte, että meni. *kädenheilautus* ”Ihan oikein se on.”

(Olen myöskin täällä oppinut, että käpistelijänä täytyy ottaa riskejä ja kuulostaa uskottavalta, vaikka ei oikeasti osaisi. Tai ehkä se on enemmänkin niitä insinöörin ominaisuuksia.)

(Tarkistin sitten kuitenkin Wikipediasta ja siellä sanottiin että ihan vaan 02 olis riittänyt, että 0:sta luvun edessä näkee että ollaan heksadesimaaleissa. Mutta olen ihan varmasti nähnyt tuollaisen 0xasioita -virityksen jossain. Jännää.)

Kuitenkin, niitä lupaamiani fraaseja.

Kun jostakin keskustellaan, niin yleensä kaikenlaisia tapahtumia voi kätevästi kommentoida rakenteella c’est + adjektiivi. Mikä suomeksi vastaisi suunnilleen rakennetta ”onpa” + adjektiivi. Jos adjektiivia haluaa oikein korostaa, voi sanoa c’est trop, ”onpas tosi”. Halutessaan adjektiivin jälkeen voi vielä lisätä sanan ça, jolloin lauseesta tulee ”onpas se (tosi) [adjektiivi]”.

Hyviä positiivisia fraaseja:

C’est bien!                                            Hyvä juttu!

C’est sympa!                                         Mukavaa!

C’est cool!                                            Siistii!

C’est super!                                          Mahtavaa!

Hyviä negatiivisia fraaseja:

C’est dommage.                                  Harmi.

C’est nul.                                             Ihan tyhmää.

C’est bizarre.                                       Omituista.

C’est con.                                            Onpa typerää. (Mutta näin ei saa sanoa lasten kuullen.)

C’est chiant.                                        Vittumaista./Ihan paskaa.

C’est énervant.                                    Ärsyttävää.

Ärsytystä voi ilmaista myös seuraavilla:

Ça me soule.                                      Sananmukaisesti: ”Se juottaa minua (känniin).”

Ça péte les couilles.                           Sananmukaisesti: ”Se pieree kivekset.” (Tosin muissakin yhteyksissä péter voi olla myös rikkoa, hajottaa.)

Seuraavat fraasit ovat käteviä, jos ei ihan ymmärrä, mitä puhutaan, koska ne voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia:

C’est chaud.                                      Hurjaa. (Usein myös sananmukaisesti, eli joku on kuumaa.)

C’est marrant.                                   Jännä juttu.

Usein tulee myös tarve ilmaista epävarmuutta tai vähän eriävää mielipidettä. (Ranskassa ei yleisesti ottaen tarvitse olla mitenkään erityisen varovainen, ei olla Briteissä, eli oikeissa makuasioissa voi puhua ihan suoraan.)

J’en sais rien.                                    Emmä vaan tiedä.

Je suis pas sur/sûre que…                 En ole ihan varma, että… (Muistakaa subjuktiivi!)

Chais pas.                                          En tiä.

Tärkeä on myös:

Tant pis.                                            Ihan sama.

Sitä kuulee aika usein yhteydessä ”ehdotin jotain kivaa, mutta kun sinulle ei nyt käynytkään, niin whatever”.

Amerikkalaisista sanotaan usein, että he sanovat fuck you kun tarkoittavat I love you ja toisin päin. Tämä pätee ainakin yhteen suuntaan myös Ranskassa, eli kavereille kettuilu ja kavereiden haukkuminen etenkin poikien välillä on ok ja osoitus siitä, että ollaan kavereita. Tässä yhteydessä voi hyvin käyttää seuraavia haukkumasanoja. Myöskin feminiinisiä haukkuja voi vitsillä käyttää poikiin, etenkin jos olet itse poika.

T’es une (grose) pute.                      Olet (läski) huora.

Petite salope.                                    Pikkulutka.

Connasse.                                         Idiootti (naisesta)

Connard.                                           Idiootti (miehestä)

(Kuulostipa pahalta suomeksi. Kyllä ranskaksi kaikki kuulostaa kauniimmalta.)

Luotan siihen, että perinteiset kirosanat tyyliin putain ja merde osaatte jo kaikki. Jos jossain on sotkuista tai se on hyvin sekava juttu, se on bordel ja jos haluatte käskeä jotakuta pitämään turpansa kiinni, siihen kelpaa ta gueule. Con tai feminiinissä conne tarkoittaa ihan vain tyhmää, mutta se on samaa kantaa kuin englannin cunt, joten siksi se ei ole lapsille sopiva sana. En ole kuullut kenenkään viittaavan sillä naisen sukuelimeen, mutta tarkemmin ajateltuna en millään muullakaan sanalla. Peniksistä puhutaan paljon enemmän, ja siihen yleinen ilmaisu on bite, mutta niin kuin muissakin kielissä, suunnilleen puolet maailman pitkulaisista asioista kelpaa myös. Jos joku sanoo jonkin olevan suurta, tyyliin ”onpas iso vene”, voi sanoa ”comme ma bite”, ”ihan kuin mun kulli”, jos taas jokin on pientä, tyyliin ”kylläpäs sain pienen palan kakkua”, voi todeta ”comma ta bite”, ”ihan kuin sun kulli”. Myös tyttö voi käyttää huvikseen kumpaakin, jos haluaa. Jos joku kysyy tyyliin ”missä mun puhelin on”, voi siihen vastata ”dans ton cul”, ”perseessäs”.

Näitä kannattaa kuitenkin ulkomaalaisena käyttää ainakin aluksi vähän valikoidusti tai voi antaa itsestään vähän kummallisen kuvan, ainakin jos on tyttö. (Joo, Ranskassa sukupuolilla on enemmän eroa kuin Suomessa. Jos en ehdi tai jaksa kirjoittaa siitä artikkelia niin voitte tulla ihan suusanallisesti kyselemään lisää.)

Jos mitään sanottavaa ei ole, voi kommentoida merkityksettömillä fraaseilla:

Ah bon?                                          Ai jaa?

Eh ben.                                           Aa, hmm.

Dis donc.                                        Kappas vaan.

Ouias.                                             Joo.

Ben oui.                                         Joopa joo.

C’est ça.                                         Just niin.

Voilà.                                             Tuossa noin, siinä se.

Voilà, voilà.                                   Joopa, jeps.

Näitä voi sitten kombinoida ihan mielensä mukaan: ”Eh ben oui, dis donc, c’est ça, bah, voilà.”

Jos ei osaa yhtään ranskaa, mutta haluaa esittää osaavansa, niin sanojen salut ja ça va lisäksi kannattaa osata ainakin:

Oui.                                            Kyllä.

Ouais.                                         Joo.

Non.                                           Ei.

Si.                                               Kylläpäs. (myös vastauksena negatiiviseen kysymykseen)

Mais non.                                   No ei nyt sentään.

Mais si.                                      No kylläpäs.

Oh non.                                      Voi ei.

Oh ouais!                                   Oi jee!

Erittäin hyödyllinen on myös du coup, eli ”muuten”, jolla voi vaihtaa puheenaihetta lennosta ihan miten haluaa.

No niin! Nyt osaatte puhua ranskaa. Sitten tarvitaan vain ranskalainen kaveri, jolle puhua. Kaverin saamiseksi on kuitenkin hyvä jutella jostakin, ja se on aluksi aika hankalaa, koska vaikka ranskaa olisi lukenut koulussa kuinka paljon, menee pari viikkoa, ennen kuin alkaa saada mitään selvää oikeuden ranskalaisten puheesta. Siksi aluksi onkin hyvä jutella jostakin kyseistä ranskalaista innostavasta aiheesta, jotta itse voi lähinnä kuunnella, myötäillä ja yrittää ymmärtää edes yhden sanan (niin kuin itse tein alussa). Mitkä sitten ovat hyviä aiheita alkuun, kun ei vielä tunne ihmistä? Ei hätää! Tein asiasta erehtymättömän vuokaavion, jota seuraamalla onnistut varmasti (Figure un).

Figure un.

Niin kuin kaikki muutkin kansat, ranskalaiset valittavat mielellään. Siksi onkin hyvä etsiä jokin sopiva aihe, josta voi sitten valittaa yhteisymmärryksessä. Pariisin ulkopuolelta tulevat ranskalaiset eivät pidä Pariisista, ja jos Pariisista sattuvatkin pitämään, niin ei ainakaan pariisilaisista. Ranskalaiset eivät myöskään yleensä pidä istuvasta presidentistä, ja nykyinen presidentti François Hollande on kaikkien aikojen epäsuosituin. Front Nationale on paikallinen äärioikeistopuolue, jonka suosio kasvaa koko ajan. Jos siis tyyppi sattuisikin pitämään Hollandesta, tämä luultavasti kannattaa Hollanden edustamaa vasemmistoa. Jos onnistut löytämään niin oudon tyypin, että tämä sekä pitää Hollandesta että myöntää kannattavansa Front Nationalea, kannattaa myötäillä tyypin ideologiaa (myös jotta välttyisi skinien hyökkäyksiltä) ja sanoa jotakin negatiivista maahanmuuttajista. Jos tyyppiä ei kiinnosta politiikka ollenkaan, juttelet luultavasti luonnontieteilijälle, ja voit alkaa keskustella tv-sarjoista tai peleistä tai fantasiakirjoista. Flowchartin piirrettyäni keksin, että parempi olisi tietysti ollut kysyä ”Tu utilise Mac ou Windows?” ja sitten vastauksen mukaan haukkua sitä käyttöjärjestelmää, jota tyyppi ei käytä. Jos kyseessä on Linux-käyttäjä, voi sanoa ”Tu savais que Linus Torvalds est finlandais?” ja sitten voi hypätä suoraan ruutuun, jossa olet saanut kaverin. (En jaksanut piirtää uutta kaaviota, kun se toimii näinkin. En myöskään jaksanut kumittaa ylimääräistä s-kirjainta, joka jostakin ilmeistyi olen-sanan perään ekassa laatikossa, kun kyllä te ymmärsitte, ettei se siihen kuulu. Osoitan taas hyvää asennetta ohjelmoijaksi.)

Muita hyviä valituksen aiheita voi löytää alussa linkkaamastani räppibiisistä. Siitä varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Jos jokin ongelma ei aukea, tällä nettisivulla on selitetty miksi kaikki kappaleessa lueteltu on paskaa. (Valitettavasti vain ranskaksi, mutta katsokaa video jos haluatte tajuta idean.)

Jos jostakin syystä tämäkään ei toimi, kokeile juottaa ranskalaiselle viinaa, kunnes tämä uskaltaa puhua englantia. Sitten voitte puhua englantia ja ruveta kavereiksi. Seuraavana päivänä alkoholin vaikutuksen lakattua ranskalainen ei taaskaan uskalla puhua englantia, mutta koska olette jo kavereita, hän juttelee sinulle ranskaksi, ja tavoite on saavutettu.

Näin puhut ranskaa – suuri keskusteluopas

Love life ( la la lala la... )/C'est toi et moi ( la la la la la... )/Love life ( la la la la la...)

(Joo, tiedän, diippiä. Soi radiossa usein täällä niin halusin jakaa teidänkin kanssanne.)

Olen jo monta kuukautta aikonut kirjoittaa täällä muodostamani aukottoman keskusteluoppaan ranskalaisten opiskelijoiden kanssa keskustelemiseen. Koska vietän täällä aikaani lähinnä opiskelijoiden kanssa, koskee tämä nimenomaan kolmannen asteen opintoja ja Rhône-departementia, muista en osaa varmasti sanoa juuri mitään – vaikka iso osa tutuistani ei olekaan tältä alueelta alun perin kotoisin. Toivottavasti tästä on jollekulle iloa ja apua.

Tervehtiminen Ranskassa hoidetaan monille tutuilla ilmaisuilla: ”Salut!”, ”Coucou!”, ”Bonjour!” tai illalla ”Bonsoir!”. Tervehdittäessä tuttuja osa tekee poskisuudelman (eli viedään posket lähekkäin ja muiskautetaan ilmassa, tai joskus ei tarvitse edes muiskauttaa – huulet eivät siis kosketa poskia tai muitakaan kehonosia, eivätkä posketkaan kosketa, sen sijaan hartiasta voi ottaa kevyesti kiinni), mutta iso osa ei melkein koskaan. Poskisuudelmia tehdään Lyonissa päin kaksi – itse asiassa käymistäni paikoista vain Montpellierissä niitä tehdään kolme – mutta tästä ei kannata olla turhan huolissaan, jos yrittää väärää määrää, saa ainakin hauskan keskustelun eri alueiden tervehtimistavoista. Myöskään järjestyksellä  - oikea vai vasen puoli ensin – ei ole mitään määrättyä sääntöä, usein kuitenkin vasemmat posket aloittavat. Riippuu tyypistä, tervehtiikö tämä kaikkia poskisuudelmilla vai ei, eli myös ihan pelkkä sanallinen tervehdys riittää usein. On kuitenkin epäkohteliasta suudella vain jotakuta seurueesta huoneeseen tullessaan, joten jos yhtä tervehtii suudelmalla, niin sitten täytyy käydä myös kaikki muut tutut läpi, tai ainakin lähellä seisojat. Huoneessa jo valmiiksi olevien ei kuitenkaan tarvitse alkaa suudella kaikkia paikallaolijoita ihan vain sen takia, että joku sattui tulemaan paikalle eikä halunnut moikata vain sanallisesti. Poskisuudelma tehdään myöskin vain kerran päivässä, silloin kun puhutaan ensimmäistä kertaa päivän aikana. Eli jos olet aamulla jo suudellut jotakuta, samaa henkilöä ei suudella iltapäivällä uudestaan.

Pojat voivat keskenään poskisuudelman sijasta myös kätellä, ja niin tehdäänkin yleensä aina, kun joku ei ole todella hyvä kaveri. Sitten onkin vaikeaa päätellä, milloin ystävyys on tullut niin läheiseksi, että siirrytään kättelyvaiheesta poskisuudelmavaiheeseen. Tytöillä tätä ongelmaa ei ole, koska he voivat tervehtiä niin tyttöjä kuin poikiakin poskisuudelmilla. Myös esittäytyessä aloitetaan poskisuudelmilla eikä kättelyllä, vaikka minusta ainakin suomalaisena se tuntuisi luonnolliselta. Sitten usein päätyykin kättelyn ja poskisuudelman sekoitukseen, kun toinen yrittää toista ja toinen toista. Sellaisiakin kavereita, joita ei yleensä tule suudeltua, suudellaan kuitenkin sellaisissa tilanteissa, joissa itse halaisin: toivotetaan onnea syntymäpäivänä, nähdään pitkästä aikaa tai vaikka lohdutetaan jotakuta. Halaamista täällä ei juuri harrasteta, ja se onkin ihmisistä vähän jäätävää, poikkeuksena Alicia, joka halaa kaikkia koko ajan. (Muuten, ainakin minulla lukee sanakirjassa halaamisen kohdalla embrasser, mutta se tarkoittaa ainakin omassa tuttavapiirissäni nimenomaan poskisuudelmia, halaaminen ilmaistaan sanoilla faire un câlin.)

Poskisuudelman aikana tai heti jälkeen tai sitten suoraan tervehdyksen perään kuuluu aina kysyä ”ça va?” eli mitä kuuluu, sananmukaisesti ”meneekö?”. Vaikka ei edes tuntisi ihmistä mitenkään erityisen hyvin, tai esimerkiksi nimen lisäksi ollenkaan – tai vain sen verran, että tajusi, että tuon tunnen jostakin, ja tuli siksi tervehtineeksi. Siihen kuuluu vastata ”ça va”, ”menee”, ja jos oikeasti tuntee ihmisen, voi esimerkiksi äänenpainolla ilmaista, että menee tosi hyvin tai oikeasti ei mene hyvin. Hyvälle kaverille voi myös vastata ”non”, jos oikeasti joku on hätänä, esimerkiksi kun olet 39 asteen kuumeessa ja sinulla on iltapäivällä C++:n uusintatentti. Myöskin toinen tyyppi kysyy sinulta juurikin tuon saman kysymyksen, joten usein ne tulee sanoneeksi yhtä aikaa. Silloin ei välttämättä enää tarvitse erikseen vastata, koska kumpikin hämmentyy siitä, oliko toisen repliikki nyt kysymys vai vastaus. Samaa ”ça va?” kysymystä toistellaan koko päivän ajan. Sen voi esittää, jos toinen on esimerkiksi poissaolevan näköinen, hetken hiljaa, vaikuttaa vihaiselta tai surulliselta, henkilö on kaverisi etkä ole nähnyt tätä esim. tuntiin tai jos ylipäätään et keksi muuta sanottavaa. Jälleen vastataan ”ça va” ja äänenpainolla ilmaistaan olotila, sitä voi toki selittää myös laajemmin sanallisesti. Eli oikeasti kysymyksellä halutaan sanoa ”huomioin sinut”. Tuntuu aluksi hassulta – itse koetan suomeksi usein keksiä jotain tosi nokkelia keskustelunaloituksia, jotka välillä hämmentävät ihmisiä – mutta siihen tottuu nopeasti.

Kaikkia tuttuja ja semituttuja tulee moikata, ja jos vaikka sattuu kävelemään portaissa samaa matkaa, kuuluu keskustella jostakin. Sää ja ”taas ihan hirveästi kokeita, oletko jo alkanut lukea” sekä ”oletko jo saanut harjoittelupaikan kesäksi” toimii yleensä hyvin. Kadulla vastaan tullessa ei kuitenkaan tarvitse pysähtyä juttelemaan, jos ei ole kaveri – kavereilta voi kysyä ”minne olet menossa” ja se riittää ihan hyvin.

Lähtiessä kuuluu toivottaa melkein kaikissa tilanteissa, esimerkiksi ruokakaupan kassalle ”bonne journée”, ”hyvää päivänjatkoa” tai ”bonne soirée”, ”hyvää illanjatkoa”, ja näin voi sanoa myös kavereille, jos tietää, ettei heitä enää näe saman päivän aikana. Jos on hyvä kaveri, illalla on ok toivottaa myös ”bonne nuit”, ”hyvää yötä”, mutta niin ei kuulemma voi toivottaa sellaisille, joita ei vielä tunne kunnolla. Yleensä kavereille tulee kuitenkin toivotettua ”bonne courage”, ”paljon voimia” tai ”bonne chance”, ”onnea matkaan”, koska yleensä kuitenkin kaverit ovat lähdössä lukemaan kokeisiin tai koodaamaan jotain projektia tai tekemään jotakin muuta, jossa voimia ja onnea tarvitaan. (Kyllä on hilpeää tämä opiskelijaelämä Ranskassa.) Jos nyt mitään erityisempää toivotettavaa ei ole, voi sanoa myös pelkästään ”salut”, ”moikka” tai ”au revoir”, ”näkemiin”. Myös ”à Dieu”, ”hyvästi” on mahdollinen, mutta sen kanssa täytyy huomioida, että se ilmaisee, ettei nähdä enää koskaan – voi sitä silti vitsillä käyttää, tai tilanteessa ”oikeasti olen loukkaantunut, mutta naamioin sen tällaiseksi hauskaksi vitsiksi.”

Ranskalainen tapa keskustella on sellainen, jossa kaikki selittävät jotakin, ja oma asia täytyy saada sanottua kommenttien väliin. Minut on kuitenkin yleensä aina ulkomaalaisena huomioitu, ja muutenkin, jos joku on koko ajan hiljaa, tältä tulee kysyä jotakin, vaikka sitten se ça va. Turhaan ei siis kannata ranskalaisten kanssa juttelua pelätä. Mutta huomaan täällä kuitenkin puhuvani vähemmän kuin normaalisti, ehkä siksi, että vieraalla kielellä tuntuu helposti tyhmältä alkaa selittää jostakin ihan aiheeseen liittymättömästä asiasta, kuten usein suomeksi teen (”tuli tässä mieleen kun viime vuonna pelattiin D&D:tä ja sit oltiin sellaisessa vanhassa linnassa ja sit Netan hahmo oli yövartioissa ja kuului jotain ääntä ja se meni kattomaan ja näki rotan ja sit Lauri muutti mielensä ja se rotta ei ollutkaan tärkeä ja se anto Netalle yhden xp:n siitä rotan näkemisestä, vähän oli hauskaa”). (Repesin muuten tuolle eräs päivä laskareissa kun piti olla hiljaa ja naamioin sen hämmennyksiksi siitä, etten osannut laskea todennäköisyyksiä.) (Huomasitteko muuten, miten taas pääsin luontevasti pois asiasta? Tätä en osaa vielä tehdä ranskaksi, ainakaan siis luontevasti.)

Ranskalaiset ovat monessa maassa tunnettuja teitittelystä, syynä juurikin sen tyyppiset henkilöt kuin 1970-luvun tasavallan presidentti Valéry Giscard d’Estaing, joka huhun mukaan teititteli ihan kaikkia, lapsiaan, vaimoaan, jopa koiraansa. (Ranskalaisten mukaan nykyään kaikki puhuvat vain huonoa ranskaa, koska kaikki oikeaa ja hyvää ranskaa puhuvat ovat kuolleet tai hyvin vanhoja. Erityisen surullista on, että jopa valtiotasolla puhutaan miten sattuu – tästäkään syytä Sarkozy ei ollut kovin pidetty presidenttinä.) Nykyään normaalien ihmisten ei kuitenkaan tarvitse teititellä kaikkia. Kavereita ei tarvitse teititellä edes silloin, kun heitä ei vielä tunne. Itseään selvästi vanhempia ihmisiä teititellään kyllä, ja esimerkiksi kaupassa asioidessa henkilökuntaa, ja henkilökunta teitittelee kaikkia paitsi pikkulapsia. Myös opettajia teititellään, ja he teitittelevät oppilaita – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: meillä eräs persoonallinen 3. vuodesta vastaava luennoitsija opetteli kaikkien 120 opiskelijan etunimet ja puhuttelee kaikkia nimeltä ja sinutellen. Jotkut luennoitsijat ovat myös sinutelleet minua luokan ulkopuolella, mutta luokkatilanteessa teititelleet. Lisäksi INSA:n lääkäri sinutteli minua. En tiedä, koskeeko tämä kaikkia, vai johtuuko se siitä, että olen ulkomailta. Opettajia puhutellaan nimellä ”Monsieur” tai ”Madame”, eli jos haluat vaikka laskareissa kysyä jotakin naispuoliselta ohjaajalta, nostat kätesi ja sanot ”Madame”. Myös kaupassa ihmisiä puhutellaan sanoilla ”Monsieur”, ”Madame” tai ”Mademoiselle”. Jos on suuttunut jollekin, voi Asterixista opittuun tyyliin valittaa, että ”kun Madame ei suostunut tekemään sitä ja tätä, niin…” eli aina sanankäyttö ei ole ihan kohteliain mahdollinen.

Ranskassa on nimittäin tärkeää kunnioittaa opettajia, ainakin virallisesti. Oikeasti mielestäni täällä luennoitsijoita haukutaan HY:n matikkaan verrattuna moninkertaisesti, enkä ole matikalla vielä törmännyt esimerkiksi meemehin luennoitsijoista tai 2048:n versioon, jossa numerot on korvattu proffien nimillä. Luokan salaisessa facebook-ryhmässä tuli myös varsin jänniä kommentteja jonkun postattua sinne videon eräästä luennoitsijasta yrittämässä puhua englantia. (Kannattaa muuten katsoa, aihe on tosi kiinnostava, liittyy kandityöni aiheeseen.) (Joka ei ole vieläkään valmis. Sori Kaarlo, jos tätä luet!)

Seuraavassa postauksessa sitten keskustelufraaseja.

P.S. Olen muuten IFin ainejärjestön ensi vuoden hallituksessa. Vaikka oikeasti en ole ensi vuonna edes täällä. Jos haluatte nähdä hienon kampanjavideon ja kuulla aitoa ranskaa, sen voi katsoa täältä.

Anni, vuori ja Beaujolais

ráhkisvuođa sátni leamenddo guhkki/beaste mu, gii lean eallima juhkki/beaste mu/beaste

Dumas’n Monte Criston Kreivissä on loppupuolella kohtaus, jossa kreivi esittelee vierailleen opiaattisia huumeita kokonaisesta smaragdista kaiverretusta rasiasta. Vieraita kiinnostaa rasia mitättömän näköisiin huumepillereihin verrattuna paljon enemmän, joten kreivi vakuuttelee, että aineen vaikutus on todellakin aivan ihmeellinen. Ja kun vaikutus lakkaa, tuntuu siltä, kuin ”siirtyisi paratiisista maan päälle, Taivaasta Helvettiin, Napolin keväästä Lapinmaan pakkasiin!” – ilmeisesti Dumas ei arvostanut Lapin säitä. Lyonin kevät ei ole ihan yhtä hulppea kuin Napolin (olettaisin, en ole koskaan käynyt Napolissa keväällä tai muinakaan vuodenaikoina) mutta ehkä Annista oli silti mukava vierailla Inarista Rhône-Alpesin maakunnassa.

Anni on ihan mahtava helsinkiläinen kaverini, joka meni Inariin oppimaan saamea ja tuli nyt Lyoniin käymään pariksi päiväksi, mikä oli ihan loistavaa. Yritimme laulaa Rakkauden Haudalla saameksi ja opin uusia suomen kielen sanoja, kuten kälmeillä. Sitten kälmeilinkin Annille, että tämä on lappalaistunut ja tullut siksi hitaaksi – ja vähän muustakin, olen itse ehkä ranskalaistumassa kun tulen ironiseksi. Ja Anni selitti, että sanan lappalainen käyttö ei ole sopivaa.

Annin kanssa matkailu on myös siitä mukavaa, että Annistakin on ihan ok ja normaalia mennä yhdeksältä nukkumaan, jos väsyttää. Itse tosin menin nukkumaan vasta puoli kymmenen, kun sain Annilta Märät säpikkäät –kirjan ja sen lukeminen oli liian jännää. En ole koskaan katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta kirjasta ja Annilta opin paljon asioita Saamenmaasta, esimerkiksi sen, miten tehdään kuivattua poronsydäntä, ja ohjelmakin vaikuttaa hauskalta.

Minä ja vuori!

Koska Anni ei varmaan ole nähnyt viime aikoina tarpeeksi lunta, vedimme hänet päiväksi Marionin kanssa vuoristoon. Lähdimme kuudelta aamulla ajamaan, jotta ehtisimme vuoren päälle ennen ruuhkia, ja olimmekin vähän ennen yhdeksää La Toussuiren hiihtokeskuksessa. Se oli erittäin jännittävää, koska en ole koskaan aikaisemmin käynyt hiihtokeskuksessa. Matkalla oma viehätyksensä oli liukuestesten sukkien vetäminen auton renkaiden päälle: en tiennyt, että sellaisia on olemassa, mutta kieltämättä kätevämpää kuin vaihtaa talvirenkaat yhden reissun takia. Söimme hyviä croissantteja ja vuokrasimme lumikengät, joilla sitten kävelimme ympyrää. Ajoimme myös hiihtohissillä, mikä oli ihan mahtavaa, ja söin tartiflettea, eli juusto-pekoni-perunalaatikkoa, mikä oli hyvää.

Hiihtohississä oli jännää!

Sunnuntaina vein Annin katsomaan lyonilaisia nähtävyyksiä, kuten kirkkoja ja roomalaisia amfiteattereita. Kävimme myös Parc Tête D’Orin puistossa ihailemassa Kissa-nimistä kirahvia ja söimme lettuja. Kotimatkalla, kun tarkoitus oli palata meille syömään juustoa, Rémi kutsuikin meidät syömään lisää lettuja. Keskustelu sujui suunnilleen näin:

-       Haluatko tulla kaverisi kanssa syömään lettuja?

-       Joo! Mihin aikaan ja minne saa tulla?

-       Meille? Mut mulla ei ole sitten mitään päällisiä.

-       Voin tuoda hilloa ja hujanaa. Mihin aikaan tullaan?

-       Voitte tulla noin 18.45, täytyy ensin lakaista lattia. Onks sulla muuten munia ja maitoa?

-       Munia on, maitoa ei, voin tuoda. Tullaan noin klo 19.

-       Ok. Ja jos sulla on voita voit ottaa sitäkin.

Rémille päästyä selvisi, että myös Alicia ja Aurélien olivat paikalla, ja olivat tuoneet jauhot, maidon ja oluen. Me taas toimme juustot mukana, sekä Beaujolais-viinin, joka oli ollut minulla jääkaapissa jo useamman kuukauden, koska kukaan ei ollut koskaan suostunut juomaan sitä.

Jos ette Beaujolais-viiniä tunne, selitän. Kyseessä on Lyonin ympäristön alueellinen viini, joka juodaan nuorena, vähän sen jälkeen kun uudet viinirypäleet kerätään syksyisin. Viinillä on suuri symbolinen merkitys, jota voisi verrata vaikka rapujuhliin Suomessa – se nyt vain kuuluu vuodenaikaan ja kauteen, ja siitä voi tehdä ison haloon kaupassa ja ravintoloissa. Toisaalta, koska se juodaan nuorena, se on aika vetistä ja useimpien tuntemieni ranskalaisten mielestä muutenkin pahaa.

Juustot tulivat syötyä, ja Beaujolais herätti odotettuja reaktioita niin Annissa kuin ranskalaisissakin:

-       Huomaatko, Anni? Tässä on tällainen vetinen jälkimaku, kun viini on nuorta.

-       Minusta myös etumaku on aika vetinen.

-       Onpas pahaa viiniä, ei mikään ihme, kun se on Beaujolais’tä.

-       Älä nyt koko ajan valita, Ada vähistä rahoistaan osti meille viiniä. (Pullo maksoi jopa 2,70 €, joten ei mikään ihme, että se ei ollut parasta mahdollista.)

-       Mutta kyllähän Ada varmasti tiesi, että se on pahaa, vai mitä Ada?... Saanko vähän lisää?

-       Et, sinä ajat.

Anni oli iloinen, kun puissa on täällä jo kukkia.

Maanantaina Anni lähti junalla pois, mutta sitä ennen ehdimme käydä kahvilassa aamiaisella. Kävimme rauhoittavia keskusteluja siitä, miten olemme vasta näin nuoria, ja tähän mennessä on jo niin monta kertaa tuntunut, että ei elämä voi muuttua enää paremmaksi, ja kuinka aina aikaisemmin ylitsepääsemättömän tuntuiset ongelmat ovat myöhemmin tuntuneet pieniltä. Ja joka ongelmat ovat ratkenneet, ja uutta, aina vain parempaa tekemistä on epäilyksistä huolimatta löytynyt.