Tämä ei ole EVP:tä tai muutenkaan rajantakainen teksti

I’m alive/I’m alive!

Tai siis tietysti Suomen tasavallan rajan näkökulmasta tämä teksti on rajantakainen. (Muistan joskus keskustelleeni Marikin kanssa siitä, viitataanko rajantakaisella Venäjään vai tuonpuoleiseen, mutta en kerro, kumpi oli kumpaa mieltä.)

Olen ollut nolosti kirjoittamatta blogiin kohta melkein kuukauden ajan. Mutta ei hätää, olen edelleen hengissä ja hyvissä ruumiin ja sielun voimissa!

Kerron siis asioista, jotka olen tehnyt pari viikkoa sitten, kun ne kuitenkin ovat kiinnostavia. Selittelen tässä myös, miksi blogin päivittäminen on kestänyt niin kauan. Viimeisten viikkojen aikana olen nimittäin tehnyt kaikenlaista kivaa.

Olin katsomassa improvisaatioteatteria josta en ymmärtänyt paljon mitään mutta se oli silti hauskaa, sitten täällä oli Oktoberfest-bileet (jotka järjestettiin marraskuussa, mutta mitäs pienistä) ja join saksalaista savunmakuista olutta ja söin elsassilaista ruokaa (Elsass eli Alsace on tunnetusti melkein sama asia kuin Saksa, se vain sijaitsee Ranskassa). INSAssa on nimittäin sellainen Saksa-on-kiva-yhdistys kuin Lorelei, joka järjestää Saksa-aiheisia juhlia sekä retkiä Saksaan.

Lisäksi olen käynyt kaupungilla. Kaverimme Remi tarvitsi puvun, joten lähdimme viiden hengen porukassa häiritsemään muita ihmisiä pukukaupassa, ja söimme myös vohveleita. Toisen kerran käytimme neljä tuntia etsien syntymäpäivälahjaa Alicialle, joka ei ole sama Alicia kuin se joka on ryhmässäni vaan se, joka teki minulle Totoro-kynnet. Olin jotekinkin kuvitellut, että synttärilahjaa ei tarvitsisi edes ostaa tai että ostaisimme jotakin hyvin pientä, koska Alicia oli jo pyytänyt tuomaan ruokaa synttäreille. Kaikki muut olivat kuitenkin liikkeella ”20 euroa alkaa olla jo vähän liikaa” –tyyppisellä budjetilla. Itsehän en yleensä osta niin kalliita lahjoja edes sellaisille ihmisille, jotka olen tuntenut 9-vuotiaasta asti, ja Aliciaan olimme sentään kaikki tutustuneet vasta syyskuun puolivälissä. Lopulta hankimme nelistään yhteislahjaksi kynsilakkaa ja pipon ja setelikuvasia nenäliinoja, mikä ei tullut sentään ihan niin kalliiksi.

Niillä synttäreillä oli ihan hauskaa, istuimme kaikki piirissä eikä kukaan ollut sanottavammin humalassa, vaikka alkoholia oli pöydällä aika paljon. Huomaa, ettei olla Suomessa, ainakaan normaaleissa opiskelijabileissä. (En tiedä, mitä Alicia aikoo sillä kaikella jälkeenpäin tehdä.)

Yhtenä iltana haimme pitsaa, ja olin elämäni ensimmäistä kertaa laneissa. Selvisi, että en ole oikein lan-yhteensopiva, koska tietoneeni on Mac eikä minulla ole hiirtä ja se on ongelma, koska tarkoitus oli pelata peliä nimeltä Call of Duty 4. Lopulta päädyimme pelaamaan Marionin kanssa parityönä niin että minä liikuttelin peliukkeliamme näppäimistöllä ja Marion hiirellä, mikä ei toiminut kovin hyvin, mutta oli ihan hauskaa. (Yksityiskohtana mainittakoon, että Marion oli nimennyt hahmonsa erään ei-niin-pidetyn luennoitsijan mukaan, joten ehkä joku saattoi saada aggressioitaan purettua ampumalla tätä. Mutta ei millään pahalla.) (Itse olen sen verran taikauskoinen, että en olisi nimennyt hahmoa kenenkään ihmisen mukaan, mutta en ollut nimetessä paikalla.)(Sitä paitsi minusta täällä on paljon ärsyttävämpiäkin luennoitsijoita kuin kyseinen henkilö.)

Eräänä toisena iltana kävimme kuuntelemassa Concert IF:iä eli laitoksemme oppilaita musisoimassa. Miksei tällaista ole Kumpulassa? No, INSAlla on ehkä vähän enemmän rahaa hankkia soittimia ja rakentaa suuria juhlasaleja. Kumpulassahan ei ole varsinaista juhlasalia – tai ainakaan en ole koskaan törmännyt siellä sellaiseen – eikä ainakaan vahtimestarin mukaan edes pianoa sähkökitaroista ja rumpuseteistä puhumattakaan. (Älkääkä vedotko opiskelijoiden vähyyteen, INSAssa on suunnilleen saman verran opiskelijoita kuin matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Tosin INSAlla on huomattavasti enemmän sponsoreita, se ehkä auttaa.)

Lisäksi olen viettänyt paljon aikaa katsoen Game of Thronesia Marionin kanssa. Nyt elämä tuntuu tyhjältä, kun olen nähnyt kaikki kolme tuotantokautta, tehkää äkkiä lisää jaksoja! Pitäisi yrittää etsiä jostakin ne kirjat englanniksi. Ranskan ongelma on kuitenkin normaalin kirjastolaitoksen puute, ja ikävä kyllä kaikki roolipeli- ja scifikerhon kirjat on ostettu joskus 80-luvulla, eikä Tulen ja jään laulu siis kuulu niihin (määritelmän mukaan). Nyt täytysi löytää joku muu hyvä sarja katsottavaksi, muuten kahden tunnin ruokatauolla tulee helposti tylsää. (Tosin nytkin kirjoitan blogia sillä kyseisellä ruokatauolla.)

Yritän siis nyt saada tänne taas tekstejä, koska kansioni Dokumentit/Ranska/Blogi alkaa olla täynnä puolikkaita kirjoituksia, joita en ole vielä ehtinyt kirjoittaa loppuun, mutta jotka haluan mielellään jakaa teidän kanssanne. Kerron kohta siis syyslomastani (siitähän on vasta kuukausi aikaa) sekä valitan lisää ranskalaisesta opetusjärjestelmästä.