Adan kootut vinkit vaihtoon lähtijälle

elä huoli huomisesta/mieti murehia/nauti neito ajastasi/neito nuori

Varmaan kaikki ne, jotka eivät ole kavereitani mutta ovat silti päätyneet tätä blogia lukemaan, ovat itse lähdössä vaihtoon tai olleet vaihdossa tai harkitsevat vaihtoon lähtöä jossakin vaiheessa. Juuri teitä ajatellen halusin koota tähän loppupäivitykseen vinkkejä vaihtoon lähteville. Vinkit perustuvat aitoon Adan kokemukseen, mutta disclaimer, voi silti olla olemassa tilanteita ja maita joissa asiat eivät toimi niin kuin näiden vinkkien perusteella luulisi.

1.     Kysy apua

Tämä on kaikista tärkein neuvo ihan kaikille ja kaikkialla universaalisti vaihtoon ja muutenkin ihan mihin tahansa lähteville (vai keksittekö vastaesimerkkiä?), nimittäin aina kannattaa kysyä apua. Jos eksyt, kysy tietä, jos et ymmärrä jotakin, kysy sen merkitystä, kun asioiden hoitaminen takkuaa, pyydä apua virkailijalta ja toiselta virkailijalta ja muilta asioijilta ja kaikilta, kun et ymmärrä jotakin koulussa, pyydä opettajalta ja kurssikavereita selitystä, minkä tahansa ongelman tai epäselvyyden kanssa kannattaa aina pyytää apua. Tämä on varmaakin tärkein asia, minkä olen oppinut tämän vuoden aikana. Ihan liian usein ajattelen, että pyytämällä apua häiritsen tai olen nolo tai muuten tiellä. Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia yhtään. Jos joku ei halua auttaa, se tulee kyllä ilmi. Ja kysymällä voi vain voittaa, koska siten asia voi selvitä, toisin kuin kysymättä jättämällä, jolloin asia ei selviä ehkä koskaan.

2.     Älä hätäile

Koska asiat eivät kuitenkaan suju niin kuin luulit. Tai jotkut asiat sujuvat, mutta monet eivät. Kannattaakin ruveta sopivan epäluuloiseksi, jos kaikki tuntuu menevän liian putkeen. Koska kaikki ei mene niin. Mutta ei hätää. Kyllä kaikki selviää. Tai jos ei selviä, voit aina palata kotiin. Jos pelottaa, mieti, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Voisit esimerkiksi löytää itsesi keskeltä Ranskan maaseutua ilman passia ja rahaa ja joudut pummaamaan kyydin Suomen konsulaattiin, jotta asiasi alkavat selvitä. Ei kannata sitäkään pelätä turhaan, etsit vain lähimmän poliisin, joita on Ranskassa tiheässä, ja hoet että Finlande, Finlande, niin kyllä ne ennemmin tai myöhemmin keksivät viedä sinut suurlähetystöön.

3.     Mieti, miksi lähdet vaihtoon

Tämä on nyt oikeasti tärkeää. Vaihtoon lähdetään nimittäin hyvin erilaisista syistä. Omista lähtösyistä kannattaa olla tietoinen, koska siten saa vaihdostaan enemmän irti. Aika tyypillinen tapaus on esimerkiksi opiskelija, josta on hauska päästä ulkomaille, tutustua uusiin ihmisiin ja kartuttaa kielitaitoa. Tässä tapauksessa kannattaa tietysti mennä mahdollisimman moniin tapahtumiin mukaan ja jutella rohkeasti uusille tyypeille, jotta saa kavereita. Mutta on vaihtoon lähdön motiiveita muitakin: CV-merkintä; pääsy pois Suomesta ja ehkä jostakin ikävästä elämäntilanteesta; halu päästä johonkin tiettyyn kaupunkiin tai maahan, koska siellä on mahdollisuus nähdä hyviä musikaaleja/harrastaa laitesukellusta/käydä joka viikonloppu laskettelemassa/asua lähellä seurustelukumppania/kerryttää työkokemusta kyseisestä paikasta/olla rannalla lämpimässä säässä (rayez la mention inutile). Jos vaihdon pääsyy on opiskelu, kannattaa ottaa paljon kursseja ja panostaa niihen, jos taas biletys, kannattaa etsiä uusia bilekavereita ja mennä mukaan kaikenlaisiin Erasmus-juttuihin.

Tämä kaikki voi kuulostaa ihan itsestään selvältä, mutta ei se ole. Minulla esimerkiksi oli tarkoituksena oppia puhumaan hyvää ranskaa, tutustua nimenomaan ranskalaisiin ja ranskalaiseen systeemiin, syödä hyvää ruokaa ja matkustella. Sain kuitenkin huomata, että tavoitteet olivat osin ristiriidassa keskenään: otin heti alkuun paljon kursseja, mikä edesauttoi huomattavasti muihin ranskalaisiin tutustumisessa ja ranskan oppimisessa, mutta vähensi tehokkaasti matkustelua alkuperäisiin suunnitelmiin nähden. Noin puolivälissä vaihtoa huomasin vähän pettyneeni myös siihen, että en ollutkaan mukana kansainvälisessä Erasmus-porukassa ja käynyt näiden kanssa juhlimassa. En ollut varsinaisesti kaivannut sitä, mutta jotenkin silti olettanut, että viettäisin vaihtoaikani niin stereotyyppisellä tavalla ja siksi hämmentynyt. Omien tavoitteiden tiedostaminen auttoi käsittelemään tunnetta.

Helposti voi tulla tunne, että joku toinen vaihtari haaskaa vaihtoaikansa istumalla kotona ja juttelemalla joka päivä Skypessä seurustelukumppaninsa kanssa tai puhumalla huonoa englantia espanjalaisille tutustumatta koko vuoden aikana yhteenkään ranskalaiseen. Mutta jos he ovat tulleet vaihtoon syödäkseen juustoja, levätäkseen vuoden kotimaansa kuvioista ja lasketellakseen halvemmalla, vaihto voi silti heidän kannaltaan olla ihan onnistunut.

4.     Ole yhteydessä kotiin, mutta pääasiassa silti vaihdossa

Edellisestä kappaleesta huolimatta en suosittele kellekään jokapäiväisiä maratonpuheluita kotiin. Tekniikka on lyhentänyt kansainvälisiä kommunikaatioetäisyyksiä verrattuna sellaiseen tilanteeseen, josta minä en tiedä mitään (koska kännykät ja netti yleistyivät ollessani ala-asteella, enkä edes kykene hahmottamaan, miten ennen niitä pärjättiin, samalla tavoin kuin tuntuu uskomattomalta, että joku on kyennyt asumaan vuorilla ennen moottoriajoneuvoja). Riskinä tiiviissä yhteydenpidossa on se, että jotakin vaihdossa koettavaa menee ohi. Itseään ei kannata väsyttää pakkonauttimalla jokaisesta mahdollisuudesta tilaisuudesta, mutta ainakin aluksi kannattaa yrittää olla avoin uudelle. Siltikään koko vaihtoa ei kannata viettää nettilakossa. Vaihdossa voi olla välillä ikävää ja hankalaa, ja kotijoukot voivat siinä asiassa tukea. Sitä paitsi on kivempi tulla takaisin Suomeen, kun ei ole hylännyt kaikkia kavereitaan. (Tosin jos joku alkaa siitä mököttää, että toinen ei vaihdon aikana vastaillut kovin nopeasti viesteihin, niin sellaisesta takertujakaverista voi olla parempikin päästä eroon.)

5.     Puhu paikallista kieltä

Siis jos tarkoituksesi on oppia sitä. Vieraan kielen puhuminen tuntuu aluksi epämukavalta, jos kielitaito on yhtään heikohko. Ei kuitenkaan kannata ajatella, että ranskaa alkaa puhua sitten, kun sitä osaa, ja siihen asti puhuu englantia. Kannattaa heti aloittaa sillä ranskalla ja puhua sitä joka väliin. Aluksi kukaan ei ymmärrä sinua etkä sinä ymmärrä ketään, ja kommunikointi on tuskallista ja tunnet olosi tyhmäksi ja pelkäät, ettet pääse kursseista läpi, kun en tajua opettajan puheesta mitään. Tunne helpottuu muutamassa viikossa, vaikkei se ehkä mene koskaan kokonaan ohi. Tuntuu helposti myös siltä, ettei ole parissakaan kuukaudessa oppinut mitään, vaikka oikeasti on omaksunut kieltä vaikka kuinka paljon: omaa aiempaa tasoa on nimittäin vaikea arvioida. Kannattaa säästää esseitään ja vihkojaan vertailla osaamistaan niihin, niin huomaa kehittyneensä. Jos ranskaa ei ala puhua heti, on riskinä, että jämähtää englantiin koko vaihtoajaksi: ihmisistä on hämäävää vaihtaa sitä kieltä, jota he jonkun kanssa käyttävät. Ranskalaiset onneksi puhuvat mielellään ranskaa (tai siis pelkäävät englannin puhumista), joten he jaksavat usein selittää asioita yksinkertaisesti mieluummin kuin vaihtavat englantiin.

6.     Mene mukaan

Siis kaikkeen mihin vain jaksat. Itse onnistuin vaihdon aikana tutustumaan varsin moniin ranskalaisiin, juuri niin kuin toivoinkin, ja iso osuus siitä johtuu puhtaasti siitä, että ensimmäisellä kouluviikolla yliopisto järjesti integraatio-ohjelmaa, ja minä menin mukaan joka ikiseen tilaisuuteen, vaikka en tajunnutkaan mistään mitään. Sitä kautta tutustuin muutamaan tyyppiin, joiden kautta taas tutustuin muutamaan muuhun, ja nyt minulla on ranskalaisia kavereita. Jos jännittää, kannattaa koettaa bongata joukosta ne, jotka itse ovat olleet ulkomailla tai suunnittelevat sinne lähtöä. He tulevat juttelemaan ihan vain siksi, että olet suomalainen, siis ihan samoin kuin sinäkin haluat jutella heille siksi, että he ovat ranskalaisia. Sitä paitsi itsestä ja Suomesta kertominen on usein sellaista asiaa, jonka sanastoa jo enemmän tai vähemmän osaa, toisin kuin abstraktit Ranska-aiheiset jutut.

7.     Ota papereita mukaan

Syntymätodistus on Ranskassa hyödyllinen esimerkiksi asumistuen anomisessa. Sen saa maistraatista suoraan Ranskaksi ja se maksaa muutaman kympin. (Se ei siis ole se vaaleanpunainen synnytyssairaalassa oleva kortti, jossa lukee vauvan sukunimi, pituus ja paino, kuten aluksi luulin.) Ota kaikki mahdolliset vakuutustodistukset ja yliopistopaperit mukaan. Suurinta osaa niistä et tule koskaan ikinä tarvitsemaan, mutta on vaikea tietää etukäteen, mitä. Anna kaikki muut paperit säilytettäväksi jollekin viitseliäälle ja luotettavalle ihmiselle Suomessa. Jos tarvitsetkin niistä jotakin, voit aina pyytää niistä skannit. Passi kannattaa joka tapauksessa skannata ja kuva meilata itselleen. Jos se häviää, niin siten tiedot ovat ainakin tallella.

Ja toistan vielä: Tärkein neuvo on, että kysyt sitä apua. Siten asiat selviävät. Toisiksi tärkein neuvo on, että pidä hauskaa. Siksihän olet vaihtoon luultavasti lähtenyt. Tai vaikka olisit lähtenyt vaihtoon puhtaasti CV-merkinnän takia, voit saman tien pitää hauskaa, kun nyt kerran vaihdossa olet!

(Voit aloittaa avun kysymisen laittamalla minulle meiliä osoitteeseen ada piste hyvarinen miukumauku helsinki piste fi! Olen hyvä neuvomaan Ranskaan tai Erasmus-vaihtoon liittyvissä jutuissa, mutta voit myös kysyä mitä vaan, jolloin vastaan mitä vaan.)

Mikä on Ranska?

Allons enfants de la Patrie/ le jour de gloire est arrivé!

Ranskahan ei todellakaan ole vain Ranska, vaikka Suomesta katsottuna usein ehkä siltä näyttääkin. Ranskalaisilla on tiettyjä yhtenäisiä piirteitä, jotka ovat yleisellä tasolla nähtävissä – vaikka tietystikin yksilöt ovat keskenään erilaisia. Sellaiset stereotypiat kuin ranskalainen ironia ja musta huumori, asioiden hankaluus ja byrokraattisuus, ruuan ja syömisen merkitys  ja yhteiskunnan hierarkkisuus ovat minun mielestäni totta. Tosin suurin osa tapaamistani ranskalaisista ei osaa yhtään arvostaa erilaisia juustoja ja syökin vain Babybeliä ja Vache Qui Ritä; monet tuntemani ranskalaiset puhuvat sujuvasti kolmea tai neljää eri kieltä vaikka muistava itsekin aina painottaa, kuinka Ranskassa on noloa nimenomaan yleinen huono englannintaito; ranskalaiset matkailevat kyllä mieluiten Ranskassa, mutta haaveilevat  Yhdysvalloista ja Japanissa; kyllä Ranskassakin on paljon lihavia naisia ja ravintoloissa riehuvia lapsia, väitti jenkkimedia meille mitä tahansa.

Ranska on kuitenkin eri puolilta hyvin erilainen. Se voidaan jakaa osastoihin etelän ja pohjoisen perusteella, tai sitten oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan kulkevan diagonale de viden perusteella, jonka alueella ei ole mitään nähtävää. Pohjoisranskalaiset ovat eteläisiä rauhallisempia ja kylmäkiskoisempia, ja etelässä tehdään enemmän mitä sattuu kuin pohjoisessa. Etelä on konseptiltaan vain erittäin eteläinen osa Ranskaa. Lyon esimerkiksi ei ole Etelä-Ranskaa sen enempää kuin Jyväskylä on Etelä-Suomea, vaikka molemmat maantieteellisesti lähempänä etelää sijaitsevatkin. Helposti voi tunnistaa, tuleeko joku pohjoisesta vai etelästä, kun kysyy, sanooko tämä pain au chocolat vai chocolatine. Suklaasta ja lehtitaikinasta tehtyä herkkua ei nimittäin etelässä koskaan kutsuta nimellä pain au chocolat.

Kaikkein tärkein jako on kuitenkin Paris vs. Province, jolla tarkoitetaan kaikkea sitä ei-Pariisia, joka ei ole myöskään jokin Euroopan ulkopuolinen Ranskan maa-alue (niin kuin La Réunion Afrikassa tai Ranskan Guyana Etelä-Amerikassa). Pariisilaisten mielestä stereotyyppisesti Provincessa on lähinnä lehmiä ja tyhmiä maalaisia, kun taas Provincessa asuvien mielestä pääkaupungissa asuu koppavia, epäystävällisiä ja muiden työstä rahat vieviä itsekeskeisiä hienostelijoita. Aggressio selittyy osin Ranskan aikaisemmalla aluepolitiikalla, jossa jokaisen alueen perinteet ja kieli pyrittiin ranskalaistamaan – hieman samaan tapaan kuin Suomessa kohdeltiin saamelaisia.

Bretagnen alueella Atlantin rannikolla asuvia pidetään vähän hiljaisina ja sulkeutuneina. Sielläkin on oma aluekieli, breton, jota yritetään keinotekoisesti elvyyttää, kuten muitakin alueiden kieliä. Bretagnelaiset haluaisivat mielellään olla itsenäisiä, kuten muutkin alueet. Itse en ole päässyt Bretagnessa käymään, joten tiedän sieltä lähinnä tulevan siideriä ja crèpesejä. Jos siis joku crèperie mainostaa myyvänsä lettujaan bretagnelaiseen tapaan, se on luultavasti hyvä merkki.

Etelä-Ranskassa Atlantin valtamerellä on Baskimaa, josta iso osa sijaitsee Espanjan puolella. Espanjalaiset baskit ovat hanakampia itsenäistymään kuin ranskalaiset, joiden alue on köyhempi, mutta yleisesti ottaen kaikki baskit kokevat olevansa keskushallinnosta varsin erillisiä. Baskin kieli on ihan erilainen kuin mikään muu alueella puhuttu (luonnollisesti, sillä se on isolaattikieli) ja sekin on valitettavasti katoamassa. Myös Baskimaasta tulee hyvää ruokaa: kakkuja, suolakurkkuja ja ilmakuivattua kinkkua.

Etelässä keskellä, Pyreineiden vuoriston yläpuolella, Toulousen lähellä, on oksitaanien alue. Oksitaani kielenä on ranskan sukulainen, mutta sekin on tukitoimista huolimatta katoamassa. Oksitaanit ovat kautta historian ärhennelleet suurvalloille, kuten roomalaisille ja katolilaiselle kirkolle, ja ovatkin edelleen varsin vahvasti itsenäisyyden kannalla.

Välimeren ranta on luonteeltaan varsin monimuotoista, ja siellä ei-oksitaanien alueet ovatkin lähinnä joko Marseillen lähistöä tai sitten Côté d’Azuriä eli suomeksi Rivieraa. Paikalliset asukkaat ovat joko rikkaita venäläisiä tai sitten turismibisneksessä työskenteleviä ranskalaisia, jotka ovat oikein mielellään osa Ranskaa, vaikka tietysti vihaavatkin roskaavia ja meluavia pariisilaisia.

Lautalla Rivieralta pääseekin kätevästi Korsikaan, joka on tunnettu omapäisenä paikkana, jossa kaikkiin mannerranskalaisiin suhtaudutaan epäillen. Korsikalla puhutaan tietysti omaa italiaa muistuttavaa kieltä, ja asukkaita pidetään yleisesti epäystävällisinä ja laiskoina. Korsikalla onkin EU-rahojen toivossa ilmoitettu pidettäväksi enemmän lampaita kuin saarelle yhteensä edes mahtuisi: tarkastajien tulossa lainataan esiteltäväksi naapurienkin lampaat. Hyötymiskulttuurista huolimatta Korsikalla vasta sitä haluttaisiinkin olla itsenäisiä.

Rhône-Alpesin alueella, jolla Lyonkin sijaitsee, itsenäisyyttä ei sen sijaan kaivata. Alue on tunnettua hyvästä ruuastaan ja Rhônen varrella kasvavien pensaiden viinistä, ja oma lukunsa on Alpit, Sveitsiä muistuttavine ruokalajeineen ja laskettelukeskuksineen.

Ehdoton lempialueeni Ranskassa (vaikka Lyon onkin Ranskan kaupungeista paras) on Alsace eli saksaksi Elsass, josta Florent on kotoisin. Myös Alsacessa on oma kieli, saksaa muistuttava elsässisch, ja kuten melkein kaikki alueesta, haluaisi Alsacekin olla itsenäinen (tai edes liittyä Saksaan, johon se on aina Ranskan kanssa vuorotellen kuulunut). Alsacessa on hyvää ruokaa, söpöjä taloja, paljon maaseutua ja Euroopan parlamentti, näin muutamia aspekteja mainitakseni. (Kirjoitin Alsacesta myös tosi hienon joulu-blogipostauksen, jonka unohdin julkaista. No, aina ei voi voittaa.)

Jos siis suunnittelee lomaa tai muuta oleskelua Ranskassa, on suositeltavaa ottaa ensin selvää eri alueista, ennen kuin varaa mainstreamisti hotellin Pariisista. Muuallakin on kivaa nähtävää ja koettavaa. Ja jos joku kertoo tulevansa Ranskasta, tämän olettaminen pariisilaiseksi voi saada aikaan samanlaisen reaktion kuin lappilaisen poromiehen kutsuminen helsinkiläiseksi.

Miksi Lyon on Ranskan paras kaupunki

chez nous les sciences/c’est une coutume/mon papa fait la physique,ma maman fait la bio/et le curé la mathe

Kaiken vaihdossa kokemani jälkeen voin kiistatta todeta, että Lyon on selkeästi ja todistettavasti Ranskan paras kaupunki. Miksi näin? No, ensinnäkin se on suurkaupunki, mutta Pariisia pienempi, mukavan kokoinen paikka, josta löytyy kaikkea mutta jossa on silti helppoa ja melko turvallista liikkua. Lyon sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä Välimereltä ja yhtä kaukana Alpeilta, joten sieltä pääsee kätevästi matkailemaan, piti sitten millaisesta ympäristöstä tahansa. Myös Sveitsin Geneveen ja Pariisiin pääsee kahdessa tunnissa, ja Lyon on tarpeeksi iso, jotta sieltä saattaa bongata joskus halpalippuja kaukaisempiinkin paikkoihin: me lähdimme marraskuussa käymään Barcelonassa ihan vain siksi, että uuden bussilinjan avajaistarjouksena sinne pääsi yöbussilla hintaan per suunta.

Mutta kun Lyonissa on, ei sieltä ole mikään hinku pois. Lyonissa itsessään on paljon kivaa tekemistä, joten kymmenessä kuukaudessa ei ainakaan minulle tullut tylsää, ja vielä jäi kaikenlaista näkemättä. Olen onneksi saanut paljon kivoja ihmisiä luokseni käymään, ja siten monta tekosyytä turisteilla Lyonissa. Jos siis joskus päädyt Lyoniin, kannattaa käydä katsomassa ainakin alla luetellut paikat.

SHOPPAILUA

Itse tykkään kyllä uusista kamoista, mutta vihaan shoppailua, joten en ole mikään paras neuvoja tässä. Yleensä, kun jotain tarvitsin, kävin La Part-Dieun kauppakeskuksessa, joka on ihan päärautatieaseman vieressä oleva, valoisa ja massiivinen paikka täynnä erilaisia kauppoja makeisliikkeistä vaatekauppoihin. Omia suosikkejani olivat yläkerran kaksikerroksinen Carrefour ja alakerran niinikään kaksikerroksinen Monoprix, jotka ovat siis supermarketteja. Part-Dieu on siitä epämukava paikka, että siellä on aina ihan järkyttävä määrä ihmisiä. Sinne kannattaa siis mennä arkisin ja aamupäivisin, jos haluaa olla rauhassa.

Keskustammasta Lyonia paljon kalliita ja vähemmän kalliita kauppoja löytyy Rue de la Républiquelta A-metrolinjan varrelta. (Asemat Hôtel de Villeltä Cordélierille ja Bellecourille.) Lyonissa on kuulemma myös paljon kirpputoreja, mutta niitä on aika vaikea löytää, koska ainakaan minä en keksinyt, mistä niiden aukioloajat saisi selville. Myös Villeurbannesta kaupungintalon luota  Gratte-Cielin aseman läheltä löytyy kaikenlaisia kauppoja, ja siellä on rauhallisempaa kuin Lyonin keskustassa.

HISTORIAA

Lyon on historiallisesti älyttömän kiinnostava paikka – ja tästä syystä jokainen todellinen lyonilainen tietää sydämessään, että nimenomaan Lyonin kuuluisi olla Ranskan pääkaupunki. Nykyisen Lyonin paikalla on ollut suurkaupunki jo tuhansia vuosia: Lugdunum oli Rooman vallan aikana koko Gallian provinssin pääkaupunki, ja siksi Lyonista edelleen löytyy roomalaisaikaisia raunioita, merkittävimpinä Fourvièren kukkulan kaksi suurta amfiteatteria.

Myöhemmin Lyon rikastui silkinmyynnillä, ja juuri siksi useita kankaankudonnasta ja silkkitien historiasta löytyviä paikkoja ja kadunnimiä on vielä tämänkin päivän Lyonissa; jopa yksi tyypillisistä lyonilaisista juustoista, Cerveau des Canuts, tarkoittaa sananmukaisesti silkinkutojan aivoja (ja itse luulin pitkään, että kyse on tosiaan jostakin aivoruuasta, lyonilaiset syövät nimittäin mielellään sisälmyksiä). Oikeasti juustossa on rahkaa ja ruohosipulia eikä se ainakaan minusta ole kovin ihmeellisen makuinen.

Lyonin arkkitehtuurissa historia näkyy kiinnostavasti itä-länsi-akselilla. Fourvièren (iso ja tärkeä Marialle omistettu basilika) kukkulalta alas tullessa päädytään ensin keskiaikaiseen Vieux Lyoniin, mutta kun ylittää Saône-joen, päätyykin Lyonin varsinaiseen keskustaan, joka on rakennettu samaan aikaan ja samalla tyylillä kuin Pariisin keskusta – siksi Lyonia joskus kutsutaan pikku-Pariisiksi, mistä lyonilaiset eivät tietysti ollenkaan pidä. Talot ovat kuitenkin kauniita. Kun mennään jälleen Rhône-joen yli itään, päästään modernimpien ja rumempien rakennusten luo. Se, joka haluaa nähdä funkkistyylisiä betonikolosseja, on hyvin tervetullut ihailemaan INSAn ihan mitä tahansa rakennusta. Vähän nätimpiä moderneja rakennuksia on Parc Tête d’Orin pohjoispuolella Cité Internationalella, taikka sitten T1-ratikkalinjan päässä Confluencella.

TAIDETTA

Lyonissa on varsin kiinnostava taidemuseo, Musée des Beaux-Arts, jonne muuten alle 26-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään ja joka kannattaa käydä tsekkaamassa jo ihan arkkitehtuurin puolesta. Museo ei ole todellakaan Louvren kokoinen, mutta kyllä sielläkin ehtii väsyä, joten itse kävin vierailemassa siellä paloittain. Alakerrasta löytyy patsaita ja vaihtuva näyttely, ylemmissä kerroksissa edetään aikakausittain egyptiläisistä ja roomalaisista keskiaikaiseen kirkkotaiteeseen (oma suosikkini, kaikilla hahmoilla on usein tosi hauskoja ilmeitä) ja sitten klassiseen kuvataiteeseen kreikkalaisine jumalineen. Koko museon paras taulu on kukka-asetelmille omistetussa huoneessa. Siinä on kuvattu kissa, joka yrittää saalistaa loukkuun jäänyttä hiirtä, mutta pukkaisee loikatessaan valtavan kukkamaljakon nurin. Mielestäni tämä on kaikkien kissavideoiden edeltäjä, ja esittelin sitä innoissani Eevalle, joka ei kuitenkaan pitänyt taulusta, koska ”tolla kissalla on ihan hirvee ilme”. Mikä onkin totta.

Modernin taiteen ystäville Lyonista löytyy myös Musée de l’Art Moderne, jossa aina näyttelystä riippuen on esillä jotakin jännää. Itse pidin eniten museon portaista, joissa luki kaikenlaisia kiinnostavaa ja syvällistä, tosin en enää muista, mitä.

Ehdottoman kiinnostavia ovat Lyonissa eri puolille kaupunkia seiniin maalatut freskot eli illuusioseinät, missä siis betoniin on maalattu ikkunoita, katua ja kadulla kulkevia hahmoja. Ei ehkä kuulosta kovin jännältä, mutta uskokaa, kyllä se on. Olen raahannut melkein kaikki Lyonissa käyneet kaverini katsomaan seiniä, kukaan ei aluksi ehkä ollut kovin innostunut, mutta lopulta kaikkien mielestä seinät olivatkin tosi hienoa (ja itsestään ja toisista on tosi hauskaa ottaa kuvia niiden edessä). Parhaat seinät ovat suuri Mur des Canuts sekä Fresque de Lyonnais, johon on kuvattu Lyonin historian merkkihenkilöitä. Heistä itse tunsin ampère-mittayksikölle nimensä antaneen monsieur Ampèren, Pikku Prinssin kirjoittaneen Antoine Saint-Exupèryn sekä elokuvataiteen kehittäneet Lumièren veljekset – joiden elokuvahistorian instituutiksi muutetussa entisessä kotitalossa kannattaa myös ehdottomasti vierailla.

TEATTERIA

Lyonissa on monta kivaa ja kiinnostavaa teatteria, joihin onnekseni pääsin jonkin verran tutustumaan. Klassista teatteria tarjoaa Théâtre des Celestins, jossa kävin katsomassa Victor Hugo’ta ja joka on kiva ja koristeellinen renessanssirakennus. Vähän modernimpaa teatteria tuottavat Théâtre de la Croix-Rousse (siellä näin tosi siistin uudistetun version Hamletista) ja Villeurbannen Théâtre Nationale Populaire.

Tanssia pääsee näkemään Maison de la Dansessa, ja oopperatarjonnasta vastaa Opéra de Lyon, joka on itsekin rakennuksena tosi jännä, puolikkaan putken muotoinen, musta ja kuusiparvekkeinen (yleensä parvia on korkeintaan kolme). Ei kannata pyytää tekstitöntä paikkaa, kuten itse tein mennessäni katsomaan oopperan Peter Grimes. Minut sijoitettiin permannolla parvekkeen alle, missä parven yläreuna tuli tekstin tielle.

Kävimme englantilaisen Gracen kanssa kerran myös komediaa esittävässä Café-Théâtressa nimeltä Complexe de Rire. Konseptina oli, että teatterissa myytiin tapaksia ja virvokkeita, joita sai syödä pienten pöytien ääressä ennen esityksen alkamista, ja sitten muutaman sangrian tai espanjalaisen oluen jälkeen esityskin tuntuu paljon hauskemmalta. Kiva idea, vaikka huumorista iso osa meni meiltä molemmilta aika lailla ohi.

INSAlla on myös oma teatteriryhmä, joka esittää paitsi näytelmiä, myös usein improvisaatiota. Sitä suosittelen ehdottomasti kaikille, eikä sitä paitsi opiskelijateatteri maksa paljon mitään. Varmaan muillakin yliopistoilla on vastaavaa.

ULKOILUA

Lyonin keskellä on iso, vihreä ja hoidettu puisto nimeltä Parc Tête d’Or. Varsinkin kesäisin (ja joulukuussa Fête de la Lumièren eli perinteisen valokarnevaalin viikonloppuna) puisto on ihan täynnä väkeä, mutta siellä kannattaa silti käydä. Puistosta löytyy nimittäin nätti järvi, kasvitieteellinen puutarha, useampikin ruusutarha ja lisäksi ilmainen eläintarha, jossa on muun muassa vauvakirahvi nimeltä Kissa, jota itse kävin katsomassa kymmenisen kertaa. (Nykyään Kissa on kyllä melkein 1-vuotias eli varsin teini.) Jos on yöihminen, kannattaa tarkistaa puiston aukioloajat, muuten joutuu kiipeilemään lukitun portin yli kotiin.

Jos haluaa esimerkiksi lenkkeillä rauhassa, suosittelen siihen tarkoitukseen enemmänkin Parc de la Feyssineä pohjoisessa. Se ei ole yhtä hoidettu eikä yhtä kansoitettu, vaikka kauniina sunnuntaipäivänä kyllä sielläkin pyöräily on hankalaa, kun koiranpennut ja lapset juoksentelevat joka suuntaan. Rhône-joen vartta voi edetä ja ihailla vesivoimalan möyrimiä vesiä.

Jos tykkää kävellä kaupungilla, perinteisten keskustan ja vanhan kaupungin lisäksi suosittelen Croix-Roussen kukkulaa ja sen ympäristöä, siellä on rauhallista ja nättiä. Myös Villeurbannen keskustassa Gratte-Cielillä on kiva ympäristö ja kauppoja ja kahviloita.

RUOKAA

Lyon on nimennyt itse itsensä maailman ruokapääkaupungiksi, ja nimi onkin varsin oikeutettu, kaikki oikea kunnollinen ruokaa tulee nimittäin Lyonista, ja Lyonissa on myös maailman eniten Michelin-ravintoloita per capita koko maailmassa. Jos rahat eivät riitä Michelin-ravintoloihin, Lyonista löytyy kyllä kaikkea kivaa ruokaa halvemmallakin. Perinteisissä bouchoneissa pääsee syömään paikallista ruokaa, joka on usein varsin liha-ja sisälmyspainotteista. (Kasvissyönti on Ranskassa noin muutenkin varsin tuntematon käsite.) Kolmen ruokalajin menun voi saada halvimmillaan alle viidellätoista eurolla. Pienempään nälkään sopivat hyvin crèpesit ja galettet. Savoien alue on lähellä Lyonia, joten jos pitää juustosta, Lyonista löytyy hyviä ravintoloita, joista saa raclettea ja fondueta. Jos ei halua syödä ranskalaista ruokaa, ranskalaisten versio jenkkiruuasta ja italialaisesta on minun kokemukseni mukaan usein hyvää. Aasialainen ruoka ei mielestäni maksa vaivaa, se on perusranskalaiselle turhan eksoottista ja makuihin jo tottuneelle versiot ovat usein turhan länsimaalaistettuja. Yksi hyvä vaihtoehto on tietysti mennä kauppaan, ostaa juustotiskiltä kaikenlaisia kivoja juustoja, leikkeletiskiltä leikkeleitä, leipätiskiltä hyvää leipää ja viinihyllystä jotakin kivaa viiniä ja syödä ne itsekseen. Tai mikä parempaa, käydä torilla. Kahviloista suosikkini on Croix-Paquetin lähellä sijaitseva À Chaqun Sa Tasse, josta saa kymmeniä erilaisia teelaatuja ja hyvää kakkua. Baareista en osaa sanoa paljon mitään, olen käynyt vain muutamassa, eikä niistä mikään ollut mielestäni erityisen kiva. Lähinnä kävimmekin ulkona kampusbaari K-fêtissä, se oli lähellä ja siellä oli myös varsin halpaa.

LIIKKUMINEN

Metrolla ja ratikalla pääsee yleensä kaikkialle, minne haluaa mennä. Itse tykkään pyöräilystä, joten minusta parasta ikinä ovat Lyonin VeloV-kaupunkipyörät, joihin voi ostaa lippuja halvalla ja joita on mielestäni helppo käyttää. Jos jaksaa, kannattaa myös kävellä paljon. Siten näkee paljon enemmän.

Joten, jos joskus olet harkinnut lähteväsi romanttiselle Pariisin-lomalle, neuvon sinua kaiken yllä olevan perusteella vaihtamaan lomakohteesi paljon kivempaan ja vähemmän koirankakkaiseen Lyoniin. Lyonista löytyy jopa feikki Eiffel-torni, joten et voi väittää missaavasi Pariisiin verrattuna mitään, sen sijaan saat kaikkea mahtavaa tilalle.

Partir c’est mourir un peu?

canst thou tell me/ whence thou comest/ and where thou goest/ or what is/ or what was/ or what isto come/ for everything remains/ as it never was

Ranskalaisen sanonnan mukaan lähteminen on pieni kuolema. Silloin kun minä olin nuori, Nyt-liitteessä seikkaili yksiruutuinen Pieni kuolema –sarjakuva, ja joskus siinä sarjakuvassa kaksi luurankoa tuli siihen tulokseen, että oikeastaan, mourir, c’est partir un peu, kuoleminen on pientä lähtemistä.

Kirjoitan tätä lentokoneessa. Tänään minä muutan Lyonista takaisin Helsinkiin. Olen luovuttanut avaimet postilaatikkoon. Olen hinkannut kalkinpoistoaineella hanoja ja toivonut, että taso kelpaa vahtimestarille, niin että saan takuuvuokrani takaisin. Olen siirrellyt tavaroita laukusta toiseen ja punninnut niitä Rémin vaa’alla, jotta painorajat toteutuisivat. Olen ollut innoissani siitä, että pääsen kotiin. Olen itkenyt sitä, että lähden.

Olen lähdössä vähän vähemmän oikeasti kuin kaikista alkuperäisimmässä suunnitelmassani; olen tulossa Lyoniin takaisin kahden viikon kuluttua muutamaksi päiväksi. Niiden muutaman päivän aikana hoidan viimeiset administraatiojärjestelyt (emme käytä suomea ja jos mietit miksi/metsuritkin kuulostaa hyvältä englanniksi) ja sitten lähden reilaamaan. Menen käymään Artzenheimissa Florentin perheen luona,  sitten Budapestissa Jenniferillä, Münchenissä Henrillä, Ulmissa Miriamilla ja Amsterdamissa Iriksellä. (Niamh sanoi usein, että Ada tuntee joka kaupungista jonkun. Annan ehkä helposti sellaisen mielikuvan, vaikka oikeasti asiaan vaikuttaa paljon se, että tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat varsin mobiileja.)

Kun tulen takaisin, pääsen syömään sisälmysmakkaraa ja näkemään Marionia ja Aliciaa ja Aurélienia ja ehkä muitakin, ja kävelemään tutuilla kaduilla ja kampuksella eikä minulla ole enää koulua ja kaikki on varmasti ihanaa ja mukavaa.

Mutta.

(”Only what comes after ’but’ counts”.)

Melkein kaikki muut tuntemani ihmiset ovat silloin lähteneet Lyonista harjoitteluihin tai kotiinsa. Se tarkoittaa, että en näe Rémiä ja toista Aliciaa ja Jérémyä ja Jeania ja Yannickia ja Gautieriä ja Gustavea ja ylipäätään niitä ihmisiä, joita olen tottunut näkemään, hyvin pitkään aikaan, jos koskaan. Vielä eilen istuimme kampusbaarissa ja vietimme pienimuotoisia läksiäisiä ja puhuimme samoja juttuja kuin aina yleensäkin, ja tänään minä olen kaukana.

(Eilen sanoin heipat Romainille, joka oli laskariryhmässäni, ei minulle mitenkään erityisen läheinen, mutta hauska tyyppi kuitenkin, ja Jérémy, joka oli paikalla, totesi: ”Voisitte saman tien toivottaa hyvää elämää, kun luultavasti ette näe enää koskaan.” Sen oli tarkoitus olla vitsi, mutta tottahan se on. Kaikki tämä on niin outoa.)

Ja minulla on jo ikävä.

Ihmisten lisäksi tulee ikävä kaupassa käyntiä. Tiedän olevani aika ruokakeskeinen, mutta tulin joka ikinen viikko iloiseksi ostaessani pötkön vuohenjuustoa. Minulle tulee ikävä kampusasumista, sitä kun koulumatka kestää vain 5 minuuttia ja kun kaikki kaverit asuvat yhtä lyhyen matkan päässä. (Vaikka kyllä se alkaa pitemmän päälle hajottaakin, kun liikkuu koko viikon samoissa kortteleissa.) (Näin muuten unta siitä, että kaikki matemaatikkokaverini olivat muuttaneet isoon matemaatikkokommuuniin ja pyysivät minua mukaansa asumaan. Oikeasti haluaisin sellaisen kommuunin tai kerrostalon, jossa kaikki kaverini asuisivat – mutta se ei ole mahdollista, koska kaikki eivät halua asua Helsingissä. Tai pitäisi olla joku teleportti käytössä.) Minulle tulee ikävä niitä pieniä spontaaneja juttuja, joita vaihdossa on helpompi tehdä, koska aina ajattelee, että tämä on ehkä ainutkertainen tilaisuus lähteä sinne, maistaa tuota, kokeilla tätä, tavata tämä ihminen. Minulle tulee ikävä kuivaa läppää loputtomissa laskareissa (”Oletko huomannut, miten tuo herra Kettu –niminen proffa näyttää ihan hamsterilta? On varmaan tosi ärsyttävää olla nimeltään Kettu ja näyttää hamsterilta.”) ja sitä, kun luennolla yksikään opiskelija ei kuuntele, vaan tekevät mitä tahansa muuta, ja Alicia ja Gautier heittelevät palloa luentosalin toiselta laidalta toiselle. Ranskan puhumista tulee ikävä, ja no, lukekaa kaikki ne #munelämäonkuulimpikuinsun-postaukset joita on tässäkin blogissa, niin sitä kaikkea. (Ja muista voitte päätellä, mitä asioita ei todellakaan tule ikävä.)

Ja vaikka menisin Lyoniin vielä käymään – ja haluaisin tosiaankin tehdä niin – ei siellä ole koskaan samanlaista kuin silloin, kun lähdin. Lyon on ollut olemassa monta tuhatta vuotta (en liioittele, Lugdunum oli aikanaan Gallian alueen pääkaupunki Rooman valtakunnassa) ja se varmaankin jatkaa olemassaoloaan. Nihil interit, omnia mutantur. (Jos jostain syystä et ole lukenut latinaa tai muuten muista kaikkia kläässin kuuloisia sitaatteja vierailla kielillä, niin ”mikään ei katoa, kaikki muuttuu”.)

Ja siksi kotiinpaluu on paitsi innostava, myös pelottava ajatus.

On varmasti liioiteltua, jos väitän, ettei mikään tule olemaan kuin ennen. Moni asia tulee olemaan niin kuin se on ollut, palaan samaan asuntoon, jatkan koulua Kumpulassa (paras kampus ikinä, miten voi olla niin ikävä koulua), en ole enää Florentista yhtä kaukana, voin käydä Annin kanssa lenkillä ja Laurin kanssa kahvilla ja Marian kanssa pitkiä keskusteluja, ja jutella Scriptorin kokouksessa Laurin ja Darian ja Elinan kanssa, ja olla savikerhossa Eevan ja Aleksiksen kanssa, ja hengata Kumpulassa tai jonkun luona Hannan ja Ollin ja Marian ja Netan ja Karon ja kohta jopa Miriamin kanssa, ja pelata DnD:tä Laurin ohjaamana Tonin luona, ja jos unohdin jonkun tästä listasta niin syytän siitä KLM:n tarjoamaa valkoviiniä (olen nykyisin tr00 futur ingénieur vaikkei minusta koskaan tulekaan insinööriä joten otin viiniä), ja monet teistä kuuluvat useampaankin joukkoon näistä, mutta en nyt ala piirrellä Vennin kaavioita. Ja erikseen on toivottavasti-luokka, toivottavasti olen taas Marikan kanssa jollain kielten kurssilla, ja Tian (mennään jollekin edistynyt ranska –kurssille!) ja toivottavasti näen perhettäni tarpeeksi, sillä puolet perheestäni on salakavalasti muuttanut minun poissa ollessani Lappeenrantaan. (Isi käy siellä nykyään viikot töissä ja Arna valittiin juuri opiskelemaan teknillistä fysiikkaa ja laskennallista tiedettä, eikä siis oikeasti ole vielä muuttanut, mutta kohta.) Ja sitten on ne minulle hyvin rakkaat ihmiset kuten Marikki ja Aino ja Henri ja Iris, jotka eivät muutenkaan asu Helsingissä, joten teitä tule kuitenkaan päivittäin näkemään. Ja kaikki muutkin. Teitä joista pidän niin paljon.

Mutta moni asia tulee olemaan erilainen. On erilaisia asioita, jotka osaan arvata – millaista tulee olemaan kun Arna ei olekaan Helsingissä ja on muutenkin niin iso että opiskelee – mutta ihan varmasti vastaan tulee kaikenlaista, mitä en osaa aavistaa, hyvää, huonoa, pelottavaa, ihanaa, suurta, pientä, merkityksetöntä, kaiken mullistavaa.

Lentokone on kulkee niin nopeasti. Olen katsonut viime aikoina Doctor Who:n ensimmäisiä tuotantokausia ja pohdin, mitä eroa on lentokoneella ja Tardiksella. Olennaisia eroja on tietysti lukuisia, kuten että lentokoneella voi kulkea vain ajassa eteenpäin ja tavanomaista vauhtia ja sillä voi lentää vain rajattuun määrään paikkoja Maapallolla ja sen käyttäminen maksaa rahaa. Mutta on niillä yhteistäkin. Myös lentokone vie minut pois maailmasta, jossa olen aina asunut ja jonka nimi on Helsinki. Seikkailen uudessa maailmassa, Lyonissa, tutustun uusiin ihmisiin ja näen uusia asioita. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, se viekin minut takaisin Helsinkiin, joka on aivan kuin se josta lähdin mutta silti niin erilainen, rinnakkaistodellisuus. Enkä minä halua ajatella sitä, mistä luovun ja mikä jää, vaan sitä, mikä on edessä. Ja joskus uskon, että voin matkustaa ikuisesti, olla se nomadi ja Ada l’Exploratrice, josta jotkut eilen illalla puhuivat, ja samaan aikaan tiedän, että elämä on arkea kaikkialla eikä sen luota voi matkustaa pois. Ja silti, olen nähnyt sellaista, mitä en koskaan osannut kuvitella, tuntenut ihmisiä, joita en voinut uskoa olevan olemassa – ja kun katson pois, kaikki onkin kadonnut.

Mutta eihän se niin mene, ei ihan kokonaan, me emme ole vauvoja ja tiedämme siksi, etteivät ihmiset katoa, vaikka emme näkisi heitä. Eikä kukaan voi ottaa sinulta pois sitä, mikä on sinun sisälläsi. Vaikka kaikki häviäisi, muistot ja kokemukset eivät katoa.

(Nyt voitte alkaa saivarrella dementiasta.)

(Niin ja toisaalta vähän harmi, että kukaan joka osaa suomea ei varmaan jaa näitä tunteita nimenomaan tätä kyseistä Ranskan-reissua koskien, koska ainoa IFfinkin verran reissua jakanut suomenkielinen on Samu, joka tuskin on yhtä nostalgisella fiiliksellä kuin minä.)

Eikä Helsinki ja Lyon ja kaikki muukin ympärilläni ole suinkaan ainoa, mikä on sama ja samaan aikaan ihan erilainen. Vaikka en sitä itse vielä huomaakaan, olen kai minäkin sama ja muuttunut.

Te saatte kertoa minulle, miten. Me nimittäin näemme ihan pian.

Sillä Ada on tulossa kotiin!

(Edit: Postaan tämän paljon myöhässä, koska oli niin kiire tehdä kaikkea ylhäällä lueteltuja mukavia asioita.)