Netti ei vaan toimi!!!

Javan haudan luona/hirveä meripeto/puoliksi hammasvalas/puoliksi pallokala

Lauantai-iltana netti lakkasi yllättäen toimimasta. Lähdin iloisesti viettämään ruotsalaisen Josefinin synttäreitä, meinimme vaihtariporukalla syömään crepèrien eli letturavintolaan. Söin salaattia (jossa oli hanhenmaksaa), galettea (jossa oli vuohenjuustoa ja sinihomejuustoa) ja lettua (jossa oli suklaakastiketta ja kookosjäätelöä) ja oli mukavaa. Palasin kotiin ja huomasin, että Marion, joka oli kutsunut minut viettämään iltaa huoneeseensa, oli yrittänyt soittaa minulle kymmenen kertaa eikä sitä paitsi ollut huoneessaan. Koska en ole edelleenkään onnistunut lataamaan lisää rahaa puhelimeen, en voinut soittaa takaisin, laitoin vain suomalaisesta numerosta tekstiviestin, että olen pahoillani etten vastannut, ja menin nukkumaan

Sunnuntaina viimeistään, kun netti ei edelleenkään toiminut, tajusin olevani paitsi nettiriippuvainen, myös ylisosiaalinen. Kauas on tultu siitä kun yläasteella mukavaa ajanvietettä oli minusta lukea sängyssä kirjaa tarvitsematta miettiä mitään muuta. Aika ikävä muutos toisaalta, haluaisin edelleen osata nauttia siitä kuin ennen. Kaiken lisäksi huomasin Gustaven laittaneen minulle aamulla viestin, että on menossa elokuviin ja voisin tulla mukaan, mutta kun huomasin viestin, elokuva oli jo alkanut. (Olin nukkunut liian myöhään.)

En halua ajatella olevani mediasukupolvea, mutta täytyy ehkä myöntää, että olen. On tosi turhauttavaa tietää, että maailmassa tapahtuu vaikka mitä, mutta en voi olla ilman nettiä ja puhelinta kehenkään missään yhteydessä. Päädyin istumaan kuitenkin koneella, siitä on jotenkin tullut tapa, ja lukemaan arkistoistani itse kirjoittamiani runoja ja novelleja, mikä on itse asiassa aika kivaa. (Löysin esimerkiksi 22-sivuisen tarinan, jonka olin jo kokonaan ehtinyt unohtaa: siinä merihirviö söi klassisista soittavia muusikoita. Lisäksi luin riparileikkimuistiinpanojani ja minulle tuli niin ikävä Lohista, että tunsin olevani taas 16.)

Kestin neljä tuntia hereilläoloa, kunnes minun oli pakko laittaa jollekin viesti, saada jotakin kontaktia, ja kysyin Marionilta, tulisiko tämä meille illalla syömään. Marion vastasi, ettei tiedä vielä, mutta tulin pelkästä yhdestä viestistä kamalan iloiseksi, siitä, että kuulin jotakin jostakusta ihmisestä.

Tulin myös siihen tulokseen, että olen kateellinen ihmisille, jotka osaavat oikeasti olla yksin. Kävin pari viikkoa sitten yksin ravintolassa, ja se oli kyllä hienoa, tuntui tosi oudolta syödä vain rauhassa, puhumatta mitään ja lukematta mitään. Mutta sen jälkeen oli pakko päästä kotiin ja nettiin ja yhteyksiin muiden ihmisten kanssa.

Kun on ulkomailla, ehkä ylisosiaalisuus ja nettiriippuvuus assosioituvat ihan eri tavalla kuin yleensä. Pidän yhteyttä Suomeen lähinnä netin kautta, joten iso osa ihmisistä, joista haluan kuulla jotakin, löytyy netistä. En tosin haluaisi olla nettiriippuvainen ja olen välillä toivonut, että minulla ei olisi asunnossani nettiä. Nyt kun sitä ei ole, ottaa päähän ja pahasti. (Tämä ehkä rinnastuu sen toivomiseen, että olisi kipeä, niin olisi hyvä syy jäädä pois koulusta tai töistä. Sitten kun on oikeasti kipeä, ärsyyntyy ja vannoo, ettei toivo sellaista enää koskaan. Tai siihen kun syö kaiken suklaan kotoa, ettei siellä olisi suklaata, jolloin on helpompi olla syömättä suklaata)

Niin ja lauantaina kotimatkalla puhuimme kielten osaamisesta ja totesin, että vaikka jonkin säännön osaa, ei se tarkoita, että sitä osaa aina noudattaa, itsekin tajuan hyvin, mitä eroa on sanoilla il ja elle, mutta sekoitan ne silti aina välillä. Josefin totesi, että niin, lauloit äsken ja må han leva eikä hon ja se kuulosti tosi hassulta. En ollut huomannut mitään. Vähän kyllä ärsytti, koska osaan laulaa ruotsiksi kaksi kokonaista laulua, toinen on se syntymäpäivälaulu ja toinen on Pokémonin tunnari. Toivottavasti tämä tarina lohduttaa jokaista, joka kokee olevansa huono kielissä. Itse ajattelin lohduttautua sitten joskus tulevaisuudessa, kun osaan oikeasti ohjelmoida ja unohdan jostakin olennaisesta kohtaa puolipisteen, ei se välttämättä tarkoita, etten tietäisi, että sellainen pitää laittaa komentojen väliin.

(Minulla on toinenkin niin sanottu ruotsinosaamistarina, mutta se on jo vanha juttu – kerron sen silti, vaikka kaikki ovat varmaan sen jo kuulleet. Olin feissarina ja yritin vakuuttaa ihmisiä huolestumaan Itä-Afrikan nälänhädästä. Joku kysyi minulta yllättäen ruotsiksi, mistä oikein puhun, ja improvisoin vastaukseksi, että människor har inte mat i Ost-Afrika. Sama kesänä minulle tuli kyllä Huvudstadsbladet, josta olisi voinut kuvitella minun muistavan pitkät pätkät aiheesta svälten och hungersnöjd i Östafrika, mutta ei sitten.)

Lohduttaudun ruotsiin liittyen sillä, että alan pikku hiljaa tajuta, mitä ihmiset minulle puhuvat. Ja nettiin liittyen sillä, että kun maanantaina kysyin ihmisiltä, miten viikonloppu meni, aika monilta sain vastaukseksi, että viikonloppu oli aika tylsä, kun nettikään ei toiminut.

(Ilmeisesti Javan hauta on joku oikeasti olemassa oleva paikka, joka tunnetaan myös nimellä Sundan hauta. C++:n haudasta en ole vielä kuullut.)

(Sori, oli pakko.)