Ada, niin kuin se ohjelmointikieli

welcome to the land of questions

Tulee kaksi viikkoa siitä, kun tapasin ensimmäisen kerran aitoja ranskalaisia käpistelijöitä. Seuraus: viimeisen kahden viikon aikana olen viettänyt aikaa melkein jatkuvasti kyseisten ranskalaisten käpistelijöiden kanssa. Tulos: alan ehkä pikku hiljaa ymmärtää, mitä ihmiset puhuvat, ja ainakin voin sanoa, että olen tähän mennessä välttynyt siltä ikävältä vaihtaritilanteelta, jossa vaihtari ei vuoden aikana tutustu yhteenkään paikalliseen. (Näin meillä meni esim. Kreikassa, tosin ongelmana oli silloin myös kielimuuri. Ainoat kreikkalaiset, joihin olen ollut missään yhteydessä EVS-jaksoni jälkeen, ovat silloinen kreikanopettajamme, mahtavan kiva Alexandra, sekä Nastjan poikaystävä Jorgos. Harmittaa vähän vieläkin, vaikka tutustuinkin hienoihin ihmisiin muista maista.)

Vaikka yleisesti ottaen olenkin vielä kaikissa asioissa aika hukassa, tai siltä täällä suurimmaksi osaksi tuntuu, voin siis sanoa onnistuneeni edes jossakin. Minulla nimittäin alkaa olla tuttuja, jos ei nyt ihan kavereita, mutta ainakin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voin käydä ruokatunnilla syömässä ja jutella luentojen välissä. Tähän mennessä olen jopa tehnyt kerran avokadopastaa yhdelle kurssikaverilleni, eli suomeksi näin ihmisen vapaa-ajalla ilman mitään järjestettyä ohjelmaa. Kai tämä tästä siis lähtee.

Toki vaihtarien joukosta olen jo saanut sellaisia kavereita, joiden kanssa olen tehnyt enemmänkin juttuja, mutta pidän sitä vähän eri asiana. Kansainvälinen meininki on tietysti kivaa, siinä on oma viehätyksensä kun voidaan jutella siitä, miten asiat kenenkin maassa ovat ja vertailla omia fiiliksiä ulkomailla olemisesta. Kv-kavereissa on vielä sekin hyvä puoli, että heidän kanssaan voi tehdä hyvällä omallatunnolla turistijuttuja, mistä paikalliset eivät ehkä niin innostu. Tai sitten innostuvat. Itsestäni on kyllä hauskaa leikkiä turistia Helsingissä, ja yksi elämäni ehdottomasti parhaista hiihtokokemuksista on parikymmenhenkisen vaihtariporukan vieminen hiihtämään viime talvena. Itse en ole mitenkään erityisen hyvä hiihtäjä, joten täysin vasta-alkajien tahti oli minulle oikein sopiva.

Ehkä juuri tällaisista kokemuksista johtuen minulla on kuitenkin vaihtariporukassa ihan vähän tylsää. Tai ehkä pitäisi puhua suhteellisesta tylsyydestä: minua ei erityisesti innosta olla vaihtarien kanssa ihan vain kv-meiningin vuoksi, kuten varmasti monia muita, vaikka tapaamissani ihmisissä ei olekaan mitään vikaa. Ja olen hyvin onnellinen siitä, että olen löytänyt aidosti kansainvälisen porukan, enkä esimerkiksi vietä aikaa pelkästään oman kotimaani ihmisten kanssa, kuten monet kauempaa tulleet. Mutta kv-tunnelmassa ei ole minulle mitään niin kovin eksoottista. Kreikassa syksyllä 2010 olimme varsin sekalainen porukka, ja se tuntui minusta niin kiinnostavalta, että lähdin myöhemmin yliopistolla kv-tuutoriksi ja liityin englanninkieliseen teatteriryhmään. Joku on myös saattanut huomata, että seurustelen ulkomaalaisen kanssa, tarkemmin sanottuna maahanmuuttajan kanssa. Kv-tekemistä löytyy siis aika helposti Helsingistäkin, ja kesäopetuksen aikana ehdin tajuta, etten lähtenyt hakemaan täältä kansainvälistä Eramus-kokemusta. Lähdin nimenomaan tutustumaan ranskalaisiin ja puhumaan ranskaa.

En yritä tällä sanoa, että pitäisin ranskalaisia jotenkin kiinnostavampina kuin suomalaiset tai muunmaalaiset, tai että Suomessa olisi mielestäni tylsää. Mutta kun nyt kerran vaihtoon lähdin, lähdin tutustumaan tähän maahan ja viettämään aikaa myös Erasmus-kuplan ulkopuolella.

Onneksi informatiikan laitos on täällä kiva ja järjesti melkoisen paljon fuksiohjelmaa. Iso osa kolmannen vuoden opiskelijoista on uusia, koska ensimmäiset kaksi vuotta on käytävä jokin insinööreilyyn valmistava koulutus, ja erikoistumisala oman aineen kursseineen valitaan vain kolmeksi viimeiseksi vuodeksi. Moni on siis vasta muuttanut Lyoniin eri puolilta Ranskaa eikä tunne täältä ketään. (Ranska on myös aika laaja käsite, koska Ranskasta kotoisin oleva voi edelleen nykymaailmassa tulla esimerkiksi Afrikasta tai Etelä-Amerikasta.) Joillakin on aika paljonkin taustaa ohjelmoinnista, jotkut taas ovat kuten minä eivätkä ole koskaan aikaisemmin ohjelmoineet. Vaihtarit eivät ole ainoita kv-taustaisia opiskelijoita, vaan koko tutkintoa suorittamassa on monia ulkomailta kotoisin olevia. INSA:n virallisen tilaston mukaan noin 30 % kaikista opiskelijoista on ei-ranskalaisia, ja koulu pitääkin itseään varsin kansanvälisenä.

Tuutorit olivat siis valmistelleet meille ohjelman, johon kuului ensimmäisen viikon aikana joka ilta jotakin: baareissa käyntiä, petankin pelaamista, lautapelejä, pizzan syöntiä ja kaupunkisuunnistusta. Viime viikonloppuna lähdimme eräänlaiselle fuksileirille.

Perjantaina varsinaiset luennot loppuivat jo kahdeltatoista. Kävimme syömässä ja palasimme luentosaliin kahdeksi kuuntelemaan meidän vuosikurssiamme sponsoroivan firman esitelmää. Käytäntönä ilmeisesti on, että jokaista vuosikurssia kohti valitaan yhtiö, joka toivoo saavansa opiskelijoita harjoitteluun ja töihin. Firma maksaa kaikenlaista kivaa kolmen vuoden opintojen aikana ja saa palkkioksi mainostaa itseään melko vapaasti yliopisto-opetuksen yhteydessä. Maksoimme itse viikonlopun leiristä 28 euroa per henkilö, millä tuskin katetaan edes matkakuluja lähes kolmen tunnin bussimatkalta suuntaansa kahdella bussilla. Maksuun kuitenkin sisältyi, kiitos firman, myös leirikeskusmajoitus, ruoka, ohjelma ja alkoholi sekä jokaiselle oma t-paita. Kukaan ei tainnut varsinaisesti vakuuttua firman esitelmästä, sillä se oli vähän kömpelösti tehty. Videolla työntekijät kertoivat työstään tyyliin: ”Niin, nimeni on Lucas ja olen… analyytikko. Joten työhöni kuuluu, siis, työskentelen lähinnä analyysejä tehden…” Itselleni jäi vähän epäselväksi, mitä firma ylipäätään tekee. Uskon kuitenkin, että aika moni kiinnostuu hakemaan firmalle vähintään harjoitteluun, koska ilmeisesti harjoittelupaikan saaminen ei ole kovin helppoa.

 Esitelmän jälkeen saimme kuohuviiniä ja hienot firman mainostermosmukit. (Kyllä teekkareilla on aina kaikki paremmin!) Vähän neljän jälkeen pakkauduimme busseihin. Itse menin ”rauhalliseen bussiin”, mikä osoittautui huumoriksi, ja koko matka laulettiin teekkarilauluja. Turhauttavaa, koska tykkään laulaa, mutta osaan suomalaisistakin teekkarilauluista tasan yhden. Päämäärä oli salattu meiltä fukseilta, mutta löysimme itsemme lopulta vuoristosta. Illalla syötiin ja ruuan jälkeen oli leiribileet, joihin en itse jäänyt, koska väsytti.

Lauantaina saimme taas ruokaa, ja iltapäivällä pidettiin eräänlainen leirikilpailu, jossa pääsimme muun muassa kokoamaan tietokoneen näppäimistöä, pelaamaan tukkihumalaa, leikkimään sumopainia puhallettavissa puvuissa ja suureksi yllätyksekseni pelaamaan mölkkyä. Mölkky oli siis ihan oikea suomalainen mölkky, joka meille esiteltiin vaihtoehtoisella nimellä petanque finlandaise. Jotenkin maailma on jälleen kerran pieni. (Kreikassa menimme kerran kuuntelemaan paikallista kansanmusiikkia. Kävi ilmi, että bändissä oli kaksi suomalaista, joten yhtye esitti myös esimerkiksi Säkkijärven polkan.)

Lauantai-iltana meillä oli vähän iltaohjelmaa, jonka yhteydessä luulin iltapäivän ryhmääni pyydettävän eteen. Menin siis eteen, mutta selvisi, että kyse olikin jostakin muusta jutusta. Tapaus ei varmasti haitannut ketään muuta kuin minua, mutta olin yleisesti ottaen aika väsynyt ja turhautunut siitä, miten vaikea minun on ymmärtää mitään, mitä ympärilläni tapahtuu. Aivoni siis sanovat ”oveload overload overload” ja jätin myös lauantai-illan supermegaeeppiset bileet väliin, koska jäin mieluummin huoneeseen mököttämään. Sunnuntaina fiilis oli vähän parempi, kävimme ihailemassa vesiputousta ja lähdimme takaisin kotiin. (Selvästi nähdään siis, etten ole vielä oikein teekkaroitunut, kun jätin kahdet ilmaisen alkoholin bileet väliin.)

Kuvia viikonlopulta ei valitettavasti ole, koska kamera suositeltiin jätettäväksi kotiin, kun lukollisia kaappeja ei ollut. Ei minulta ole kyllä koskaan esimerkiksi ripareilla kadonnut mitään, mutta tottelin, koska Ranskassahan on vaarallisempaa kuin lintukoto-Suomessa. Eikä kyllä lopulta kenelläkään ollut kameraa, moni oli jättänyt kännykätkin kotiin.

Tämän viikon olen istunut luentosalissa ja yrittänyt ymmärtää, mitä aihetta kursseilla käsitellään. Se tuntuu aika vaikealta ja kirjoitan ehkä aiheesta vielä erillisen angstauspostauksen. (Tunnen itseni Don Rosaksi, kun pitää joka ikisen jutun loppuun laittaa, että ”jatkuu seuraavassa numerossa”, koska asiaa on liikaa, ja sitten kaikki kiinnostuneet joutuvat odottamaan vähintään viikon, että selvää, mistä oikein puhun.) (Voisi tietysti kuvitella, että on positiivista tuntea itsensä Don Rosaksi.)

Otsikko, koska ohjelmointikieli ADA:n ja mahtavan kukkopaidan ansiosta melkein kaikki oppivat nimeni heti ensimmäisellä kerralla. Niille, jotka eivät ole kukkopaitaa nähneet: sain viime vuonna matemaatikoilta synttärilahjaksi paidan, jossa on Netan piirtämä kuva kukosta ja suora sitaatti Topologia I:n kirjasta: ”Joukoksi A kuuluu X:ään on määritelty (A, d_A), missä d_A on d:n indusoima metriikka”. Ainoa miinuspuoli on, että kaikki haluavat tietää, mitä paidassa lukee. Yritä sitä sitten kääntää ranskaksi.

Tasokoe

sinun sanasi pitää kuin lukinseitti/kuljet haurasta kuunsiltaa

Tänään aamupäivällä ensimmäisen luennon jälkeen meille oli merkitty lukujärjestykseen tasokoe. Kokoonnuimme kaikki samaan luentosaliin, jossa kaikki luennotkin ovat, ja kaksi luennoitsijaa oli siellä jo paikalla. Meidät pyydettiin istumaan, ja toinen luennoitsijoista alkoi powerpointin avulla esitellä tasokokeen pointtia ja tilastoja opinnoissa pärjäämättömyydestä. Kuulemma ongelmia syntyy, kun opiskelijoiden tasot ovat liian erilaisia, ja tasokoe onkin hyvä tilaisuus huomata, jos ei ole oikealla alalla vaan koulussa esim. vanhempiensa pakottamana. Jos kokeessa pärjää liian huonosti, voidaan opiskelijaa tarvittaessa kehottaa vaihtamaan laitosta.

Itse en juurikaan puheesta hermostunut, koska minulle riittää saada kelan kannalta riittävästi opintopisteitä, eikä vaihtareiden laitoksia käsittääkseni voi muutenkaan tuosta vain vaihdella. Katsoin kyllä tarkasti tilastoja niistä aineista, joita opiskelijat suurimmaksi osaksi uusivat, ilmeisesti itse en ollut ilmoittautunut yhdellekään niistä kursseista.

Lopulta meille jaettiin koepaperit, kysymyksiä oli lähes 42 ja aikaa 45 minuuttia. Osasin itse vastata kahteen kysymykseen, nimittäin niihin molempiin, joissa piti muuttaa binaarilukuja desimaaleiksi ja toisinpäin. Tietojenkäsittelytieteen kysymykset menivät minulta täysin ohi, mutta niin myös matematiikkaan ja logiikkaan liittyvät: niissä viittailtiin lauseisiin, joista en ollut koskaan kuullut, ja käytettiin merkintöjä, joita en ollut koskaan nähnyt. Ajattelin, että hyvä, ainakin luennoitsija saa realistisen kuvan osaamisestani.

Kun koetta oli tehty kymmenisen minuuttia, luennoitsija ilmoittaa, että koska meistä kuitenkin tulee insinöörejä, voimme varmaan seurata powerpointtia kokeen tekemisen aikana. Lopetin kokeen tekemisen ja yritin seurata kummallista esitystä, jossa luennoitsija alkaa yhtäkkiä kertoa norsuista, sitten vertailla toisten luennoitsijoiden painoja keskenään ja pissaavien pikkupoikien kuvien jälkeen kalvolla on pelkkä hymiö. Tässä vaiheessa luennoitsija toteaa, että jos joku ei vielä tajunnut, koe oli pelkkä neljännen vuoden opiskelijoiden järjestämä vitsi.

Ymmärsin ehkä vihdoin, miltä riparin 2008 pikkusista tuntui petoleikin jälkeen.

En ole vieläkään päättänyt, olisiko minusta ollut oudompaa, jos koe olisi ollut todellinen, siis verrattuna siihen tosiasiaan, että kaksi aivan oikeaa luennoitsijaa on lähtenyt mukaan noinkin huolella valmisteltuun trolliin. Täällä on outoa.

(Kävi vähän sääliksi eturivin kiinalaisia, jotka eivät meinanneet millään lakata kirjoittamasta koetta.)

Akateeminen vapaus, ei niin universaalia kuin luulisi

joki joutava laineillaan/mua lastuna vie mukanaan/ensin mä vapisin aaltojen alla/opin olemaan antautumalla

Hain joskus aikanaan oikikseen, en päässyt sinne (niin kuin selvästi nähdään), mutta muistan yhä valmennuskurssin harjoitustehtävistä erään esimerkin. Tehtävänanto kuului suunnilleen näin: ”Kaverisi Himo Nörtti on perustanut menestyvän teknologia-alan yrityksen, mutta hän osaa vain C++ ohjelmointikieltä eikä lainkaan OYL:ää. Auta kaveriasi seuraavissa ongelmissa.” (Yhdyssanavirhe sanassa ”C++ ohjelmointikieli oli mukana alkuperäisessä tehtävänannossa. En kyllä ole ihan varma, miten se kirjoitetaan oikein. C++-ohjelmointikieli?) Joka tapauksessa, koulu alkoi, ja ensimmäinen kieli jota tulen koodaamaan on C++. Puuttuu enää se menestyvä yritys.

(Muutenkin valmennuskurssin harjoitustehtävissä oli aika outoa huumoria. Muistan ainakin sellaisen, jossa EU:ssa oli tehty direktiivi läpimitaltaan alle 30-senttisten banaanien kieltämiseksi, koska kansalaisten keskuudessa yleistyi vahingollinen tapa nauttia alkoholia kastamalla banaani juomaan ja sijoittamalla se sitten peräaukkoon. Tehtävässä oli muun muassa määritelty peräaukko varsin tarkasti ja siinä kysyttiin auttamaan oikeustieteen professoria, joka halusi vastustaa direktiiviä, koska nautti itsekin aamuromminsa kyseisellä menetelmällä. Näin jälkikäteen voin todeta, että vaikka juristina olisin ehkä rikas, ainakin tykkään paljon enemmän matemaatikkohuumorista.)

Koska laitos mielestään huomioi kansainväliset opiskelijat, meille järjestettiin perjantaina oma infotilaisuus, se oli tosin ranskaksi, mutta yleisestä tilaisuudesta poiketen saimme ainakin powerpoint-esitelmän tulostettuna mukaan. Esitelmän aluksi laitoksen kv-vastaava totesi, että täällä INSAssa panostetaan sitten oppilaiden itsenäiseen työskentelyyn, se on heille tärkeä arvo. Pelästyin. Kokemukseni perusteella itsenäisen työskentelyn arvostaminen tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”lukekaa kirjat ja tulkaa tenttiin, opetus on kallista, ei täällä sellaista järjestetä”. Sellainen on siedettävän rajoissa, jos on jo kavereita yliopistolta ja kirjat ovat kielellä, jota ymmärtää, mutta ei kuulosta kamalan houkuttelevalta näin vaihtarin näkökulmasta. Mietin jo, että hienoa, en tutustu kehenkään enpä opi mitään, tuleepa hyödyllinen vuosi.

Seuraavasta lauseesta ymmärsin erehtyneeni. Vastaava nimittäin selosti, miten opetus täällä toimii:

Luentoja on joka päivä maanantaista perjantaihin kahdeksasta puoli kahteentoista. Sen jälkeen on ruokatauko, ja kahdesta kuuteen on laskari- ja projektiopetusta kaikkina muina päivinä paitsi torstaina, koska torstaina vaihtareilla on ranskaa. Kaikkeen opetukseen osallistuminen on pakollista, ja jos tunnilta on pois, siitä täytyy tuoda lääkärintodistus. Myöhässä ei kannata tulla, koska opettaja voi evätä tunnille pääsyn. Luentosalissa on kiellettyä tupakoida (yllätys?), käyttää kännykkää tai syödä. Veden juominen on ok.

Kysyin myöhemmin ihmeissäni tuutoreilta, onko oikeasti joka ikisellä luennolla pakko olla paikalla. Vastaus oli, että nimet kerätään pistokokeina, joten jos on tuuria, poissa voi olla huomaamatta. Mutta Monsieur Sen-Ja-Sen luennoilta ei kannata olla koskaan, ikinä, milloinkaan pois, tämä nimittäin muistaa kaikki läsnäolijat ja tulee myöhemmin kyselemään, mikset ollut paikalla.

Toinen opetukseen liittyvä kummallisuus on, että kaikki projektityöt tehdään pareittain, ja saman parin kanssa työskennellään koko lukukausi tai mahdollisesti koko lukuvuosi. Sopiva pari pitäisi löytää maanantai-iltaan mennessä, ja olen hiukan hermostunut asiasta. Ymmärrän hyvin, jos kukaan ranskalainen ei halua työskennellä vaihtarin kanssa – parin suoritus arvioidaan yksikkönä ja on tietysti hankalampi pärjätä kehnommalla ranskalla – mutta toisaalta toisen vaihtarin kanssa työskentelyn ongelmaksi voi tulla se, että kumpikaan ei osaa ranskaa hyvin. Saa nähdä, mitä tästä vielä tulee.

Kolmas kummallisuus, josta minua oli tosin varoitettu etukäteen, on pakollinen koululiikunta. Ilmeisesti INSAssa opiskelevien on osallistuttava liikunnanopetukseen (kaksi tuntia liikuntaa viikossa) kaikkina opiskeluviikkoina harjoitteluja lukuun ottamatta. Lajin saa ilmeisesti valita itse. En ole vielä tehnyt valintaa asiasta, mutta harkitsen uintia.

Maanantaina luennot sitten alkoivat melko samansisältöisellä infolla kuin vaihtareille suunnattu. Minulla oli puoli kahdelta tapaaminen kv-vastaavan kanssa learning agreementin allekirjoittamiseksi (paperi, josta selviää Erasmus-byrokratiaa varten, mitä kursseja luen). Tapaaminen myöhästyi (todistus: Ranska), pääsin sisään toimistoon vasta seitsemää vaille ja pyysin saada uuden ajan, mutta vastaavan mielestä paperini saataisiin kyllä hoidettua ihan hetkessä, mitä kursseja otatkaan? Ai, onko tuollainenkin kurssi olemassa? Ja miten sukunimesi kirjoitettiinkaan, alkoiko se H-A? Ai ei?

Tämän seurauksena tulin luennolle myöhässä, mutta siinä vaiheessa, kun luennoitsijalla oli vielä ensimmäinen kalvo esissä. Samaan aikaan kanssani sisään astui joku poika. Luennoitsija keskeytti opetuksen ja katsoi meitä, jolloin sanoin hermostuneena, että olen pahoillani, että olen myössä, Madame Se-Ja-Se ei päästänyt minua lähtemään. Luennoitsija ilmoitti puhuvansa madamen kanssa ja katsoi poikaan, jolla ei ilmeisesti ollut mitään selitystä, mihin luennoitsija ei suhtautunut kovin innostuneesti. Nolotti, vaikka syy ei ollut minun, joten menin vielä luennon jälkeen pyytämään anteeksi myöhästymistäni. Luennoitsija naurahti hyväntahtoisesti ja totesi, että tämä on luento, laskarit ovat niitä, joissa pitää ehdottomasti olla ajoissa. En halua edes tietää, mitä käy, jos laskareista myöhästyy.

Tähän mennessä en tajua kursseista paljon mitään, mutta ei ilmeisesti kovin moni muukaan. Saa siis jälleen nähdä, miten tämä tästä lähtee kehittymään. Ilmeisesti käsittelemme ainakin tietokantoja, se on kivaa, siinä on loogisia symboleita.

Laskareita ei ensimmäisellä viikolla ole, joten meillä on kaiket päivät pelkkiä luentoja. Eilen aamulla approa vastaavan tapahtuman jälkeen oli kyllä surrealistinen fiilis, kun luentosali oli kahdeksalta täynnä. Kaikki tosin nukkuivat, mutta ilmeisesti se on ihan sallittua. Kukaan ei sen sijaan juuri juttele, puhumattakaan kahvin juomisesta tai neulomisesta. (Arnalle tiedoksi: appro on semmoinen, että mennään saman illan aikana useaan baariin peräkkäin ja se on sitten kivaa.)

Aika ajoin on kyllä ikävä Analyysi I:n luentoja, kun meitä neuloi välillä eturivissä neljäkin tyyppiä vierekkäin, Lauri tuli aina vartin myöhässä ison kahvin kanssa ja alkoi kysellä paljon kysymyksiä, ja Oikkonen vastaili niihin mielellään. Kerran Oikkonen selitti jotakin esimerkkiä toteamalla, että ”kissojakaan ei viedä koiranäyttelyyn”, johon me Eevan kanssa reagoimme spontaanisti maukumalla. Oikkonen huvittui ja totesi, kuinka ”taakse ei ehkä kuulunut, mutta täällä edessä on mahtava kissakuoro kuin suoraan Aristokatit-elokuvasta”. Oi niitä aikoja. (Ymmärrätte ehkä, miksi arvostan matemaatikkohuumoria.)

Luentojen lisäksi olen osallistunut valtavaan määrään orientoivaa ohjelmaa, josta kerron ehkä tarkemmin myöhemmin. Tiivistän tässä vain, että maanantain appron yhteydessä leikimme muun muassa yksisarvisia tämän tahtiin. Vaikuttaa siltä, että myös paikallinen käpistelijähuumori kelpaa. 

Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto

päällemme käyden/sallien vain kuutamon täyden/kuin varoen/ja maisema se meistä kauas katoaa

Olen huijannut teitä kaikkia. En oikeasti asu tai opiskele Lyonissa. INSA de Lyon sijaitsee nimittäin Villeurbannessa, joka on vähän kuin Lyonin Espoo, paitsi että kunnan rajaa ei huomaa mistään. Tänne ei tarvitse ostaa seutulippua, samat kaupunkipyörät toimivat ja rajan tällä puolella sijaitsevat yliopistot nimittävät itseään myös Lyonin yliopistoiksi.

Yliopiston sijainti määrää asuinpaikkani, koska asun täällä yliopiston kampuksella. Viime viikolla pääsin vihdoin muuttamaan pysyvään asuntooni, ja tykkään siitä kamalasti. Ensinnäkin asun yksiössä, joten enää ei tarvitse herätä joka yö kello kahdelta siihen, kun entinen kämppikseni ottaa lääkkeen Venezuelan aikavyöhykkeen mukaisesti. Toisekseen asunto on mukava, suhteellisen järkevästi kalustettu ja siinä on kauniit keltaiset seinät.

Vaihtarina elää melkein automaattisesti modernia downshiftaajan unelmaa tavaramäärän suhteen. Voisin luetella tähän kaiken tavaran, joka minulla on, ja luultavasti postauksesta tulisi edelleen luettavan pituinen. Hiukan yleistäen minulla on:

-      -  puhtaita vaatteita vähän yli kahdeksi viikoksi ja kahdet kengät, sekä yhdet juoksulenkkarit

-      -  kosmetiikkaa, kuten aurinkorasva, hammastahna ja deodorantti, sekä pyyhe ja kynsisakset

-       - seitsemän kirjaa, joista yksi on ranskan kielioppi, ja yksi päiväkirja

-       - neulepuikkoja ja yksi melkein valmis kaulaliina

-       - avaimet, kännykät ja sen sellaiset

-       - tietokone (ja ihan paras minikaiutin, kiitos lainasta, Arna!)

-       - siivousvälineitä, kuten harja ilman rikkalapiota (meidät ohjeistettiin jakamaan ensimmäisessä huoneessa ollut siivousvälinesanko, ja kämppikseni vei rikkalapion)

-       - muistiinpanovälineet

-       - keittiötarvikkeita, eli täsmennyksenä kattila, paistinpannu, 4 lautasta, 2 kahvikuppia, kuudet normaalit aterimet, 2 vähän terävämpää veistä, paistinlasta ja viinipullonavaaja

-       - herätyskello

Astioista suurin osa on Henrin ansiota, koska Henri kävi täällä ja innostui vertailemaan kaupassa halvimpien haarukoiden hintoja, mitä en olisi itse jaksanut koskaan tehdä, joten olisin jatkanut muovilusikoilla syömistä hamaan tulevaisuuteen. Kampusasunnot olivat onneksi kalustettuja, ja olin myös onnekas päästessäni varsin isoon yksiöön. Minulla on siksi sänky, hylly, kaksi pöytää ja kaksi tuolia. Jossain vaiheessa pitäisi hankkia vielä leikkuulauta ja keittiöpyyhe, mutta muuten minulla alkaa olla kaikki tarpeellinen. (Tai riippuu tietysti siitä, mitä pitää tarpeellisena, Harry Pottereita alkaa olla jo ikävä.)

Asunnossa on netti, onneksi, mutta se on niin hidas, että olen siirtänyt tämän postauksen julkaisemista kohta jo kaksi viikkoa siinä toivossa, että jaksan joskus ladata kuviakin. Päätin nyt, että en ihan vielä jaksa tehdä sitä, anteeksi.

Tähän mennessä on ollut myös hauskaa asua alle viiden minuutin kävelymatkan päässä ranskanluokasta ja varsin lähellä kaikkia ihmisiä, jotka täältä tunnen. Saa nähdä, muuttuuko mieli, kun ihmiset alkavat pitää bileitä viikolla pitkin käytäviä ja ikkunan alla. Tai onhan niitä jo nyt, mutta vielä ei tarvitse opiskella mitään liian vaikeaa, joten se ei merkittävästi haittaa.

Tai no, itse asiassa ranskankurssilla on välillä ihan riittävän vaikeaa. Tänään harjoiteltiin nasaaliäänteitä, kuten vaikka sitä, että sain (terve), saint (pyhä) ja seins (rinnat) ääntyvät samalla tavalla, eli s + nasaali-e, sans (ilman), sang (veri), sens (aisti) ja sent (tuoksu) myös keskenään samalla tavalla, eli s + nasaali-a, ja kombinaatiolla s + nasaali-o ääntyvät son (ääni) ja sont (ovat). Mutta on kurssilla kivaakin, olen oppinut muun muassa, ettei pidä sanoa comme si comme ça jos ei halua kuulostaa ulkomaalaiselta, ja että Kiinassa ei ole maahanmuutto-ongelmaa, koska ei ole maahanmuuttoakaan.

Kiinasta puheen ollen sielläkin lauletaan lastenlaulua Jaakko-kullan sävelellä, mutta sanat kuuluvat vapaasti kääntäen: ”On kaksi tiikeriä, toisella ei ole silmiä, toisella ei ole korvia, ne juoksevat kovaa.”