Tulee kaksi viikkoa siitä, kun tapasin ensimmäisen kerran
aitoja ranskalaisia käpistelijöitä. Seuraus: viimeisen kahden viikon aikana
olen viettänyt aikaa melkein jatkuvasti kyseisten ranskalaisten käpistelijöiden
kanssa. Tulos: alan ehkä pikku hiljaa ymmärtää, mitä ihmiset puhuvat, ja
ainakin voin sanoa, että olen tähän mennessä välttynyt siltä ikävältä
vaihtaritilanteelta, jossa vaihtari ei vuoden aikana tutustu yhteenkään
paikalliseen. (Näin meillä meni esim.
Kreikassa, tosin ongelmana oli silloin myös kielimuuri. Ainoat kreikkalaiset,
joihin olen ollut missään yhteydessä EVS-jaksoni jälkeen, ovat silloinen
kreikanopettajamme, mahtavan kiva Alexandra, sekä Nastjan poikaystävä Jorgos.
Harmittaa vähän vieläkin, vaikka tutustuinkin hienoihin ihmisiin muista maista.)
Vaikka yleisesti ottaen olenkin vielä kaikissa asioissa aika
hukassa, tai siltä täällä suurimmaksi osaksi tuntuu, voin siis sanoa
onnistuneeni edes jossakin. Minulla nimittäin alkaa olla tuttuja, jos ei nyt
ihan kavereita, mutta ainakin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voin käydä
ruokatunnilla syömässä ja jutella luentojen välissä. Tähän mennessä olen jopa
tehnyt kerran avokadopastaa yhdelle kurssikaverilleni, eli suomeksi näin
ihmisen vapaa-ajalla ilman mitään järjestettyä ohjelmaa. Kai tämä tästä siis
lähtee.
Toki vaihtarien joukosta olen jo saanut sellaisia kavereita,
joiden kanssa olen tehnyt enemmänkin juttuja, mutta pidän sitä vähän eri
asiana. Kansainvälinen meininki on tietysti kivaa, siinä on oma viehätyksensä
kun voidaan jutella siitä, miten asiat kenenkin maassa ovat ja vertailla omia
fiiliksiä ulkomailla olemisesta. Kv-kavereissa on vielä sekin hyvä puoli, että
heidän kanssaan voi tehdä hyvällä omallatunnolla turistijuttuja, mistä
paikalliset eivät ehkä niin innostu. Tai sitten innostuvat. Itsestäni on kyllä
hauskaa leikkiä turistia Helsingissä, ja yksi elämäni ehdottomasti parhaista
hiihtokokemuksista on parikymmenhenkisen vaihtariporukan vieminen hiihtämään
viime talvena. Itse en ole mitenkään erityisen hyvä hiihtäjä, joten täysin
vasta-alkajien tahti oli minulle oikein sopiva.
Ehkä juuri tällaisista kokemuksista johtuen minulla on
kuitenkin vaihtariporukassa ihan vähän tylsää. Tai ehkä pitäisi puhua
suhteellisesta tylsyydestä: minua ei erityisesti innosta olla vaihtarien kanssa
ihan vain kv-meiningin vuoksi, kuten varmasti monia muita, vaikka tapaamissani
ihmisissä ei olekaan mitään vikaa. Ja olen hyvin onnellinen siitä, että olen
löytänyt aidosti kansainvälisen porukan, enkä esimerkiksi vietä aikaa pelkästään
oman kotimaani ihmisten kanssa, kuten monet kauempaa tulleet. Mutta
kv-tunnelmassa ei ole minulle mitään niin kovin eksoottista. Kreikassa syksyllä
2010 olimme varsin sekalainen porukka, ja se tuntui minusta niin
kiinnostavalta, että lähdin myöhemmin yliopistolla kv-tuutoriksi ja liityin
englanninkieliseen teatteriryhmään. Joku on myös saattanut huomata, että
seurustelen ulkomaalaisen kanssa, tarkemmin sanottuna maahanmuuttajan kanssa.
Kv-tekemistä löytyy siis aika helposti Helsingistäkin, ja kesäopetuksen aikana
ehdin tajuta, etten lähtenyt hakemaan täältä kansainvälistä Eramus-kokemusta.
Lähdin nimenomaan tutustumaan ranskalaisiin ja puhumaan ranskaa.
En yritä tällä sanoa, että pitäisin ranskalaisia jotenkin
kiinnostavampina kuin suomalaiset tai muunmaalaiset, tai että Suomessa olisi
mielestäni tylsää. Mutta kun nyt kerran vaihtoon lähdin, lähdin tutustumaan
tähän maahan ja viettämään aikaa myös Erasmus-kuplan ulkopuolella.
Onneksi informatiikan laitos on täällä kiva ja järjesti
melkoisen paljon fuksiohjelmaa. Iso osa kolmannen vuoden opiskelijoista on
uusia, koska ensimmäiset kaksi vuotta on käytävä jokin insinööreilyyn
valmistava koulutus, ja erikoistumisala oman aineen kursseineen valitaan vain
kolmeksi viimeiseksi vuodeksi. Moni on siis vasta muuttanut Lyoniin eri
puolilta Ranskaa eikä tunne täältä ketään. (Ranska
on myös aika laaja käsite, koska Ranskasta kotoisin oleva voi edelleen
nykymaailmassa tulla esimerkiksi Afrikasta tai Etelä-Amerikasta.) Joillakin
on aika paljonkin taustaa ohjelmoinnista, jotkut taas ovat kuten minä eivätkä
ole koskaan aikaisemmin ohjelmoineet. Vaihtarit eivät ole ainoita kv-taustaisia
opiskelijoita, vaan koko tutkintoa suorittamassa on monia ulkomailta kotoisin
olevia. INSA:n virallisen tilaston mukaan noin 30 % kaikista opiskelijoista on
ei-ranskalaisia, ja koulu pitääkin itseään varsin kansanvälisenä.
Tuutorit olivat siis valmistelleet meille ohjelman, johon
kuului ensimmäisen viikon aikana joka ilta jotakin: baareissa käyntiä, petankin
pelaamista, lautapelejä, pizzan syöntiä ja kaupunkisuunnistusta. Viime viikonloppuna
lähdimme eräänlaiselle fuksileirille.
Perjantaina varsinaiset luennot loppuivat jo kahdeltatoista.
Kävimme syömässä ja palasimme luentosaliin kahdeksi kuuntelemaan meidän
vuosikurssiamme sponsoroivan firman esitelmää. Käytäntönä ilmeisesti on, että
jokaista vuosikurssia kohti valitaan yhtiö, joka toivoo saavansa opiskelijoita
harjoitteluun ja töihin. Firma maksaa kaikenlaista kivaa kolmen vuoden
opintojen aikana ja saa palkkioksi mainostaa itseään melko vapaasti
yliopisto-opetuksen yhteydessä. Maksoimme itse viikonlopun leiristä 28 euroa
per henkilö, millä tuskin katetaan edes matkakuluja lähes kolmen tunnin
bussimatkalta suuntaansa kahdella bussilla. Maksuun kuitenkin sisältyi, kiitos
firman, myös leirikeskusmajoitus, ruoka, ohjelma ja alkoholi sekä jokaiselle
oma t-paita. Kukaan ei tainnut varsinaisesti vakuuttua firman esitelmästä,
sillä se oli vähän kömpelösti tehty. Videolla työntekijät kertoivat työstään
tyyliin: ”Niin, nimeni on Lucas ja olen… analyytikko. Joten työhöni kuuluu,
siis, työskentelen lähinnä analyysejä tehden…” Itselleni jäi vähän epäselväksi,
mitä firma ylipäätään tekee. Uskon kuitenkin, että aika moni kiinnostuu
hakemaan firmalle vähintään harjoitteluun, koska ilmeisesti harjoittelupaikan
saaminen ei ole kovin helppoa.
Esitelmän
jälkeen saimme kuohuviiniä ja hienot firman mainostermosmukit. (Kyllä teekkareilla on aina kaikki
paremmin!) Vähän neljän jälkeen pakkauduimme busseihin. Itse menin
”rauhalliseen bussiin”, mikä osoittautui huumoriksi, ja koko matka laulettiin
teekkarilauluja. Turhauttavaa, koska tykkään laulaa, mutta osaan
suomalaisistakin teekkarilauluista tasan yhden. Päämäärä oli salattu meiltä
fukseilta, mutta löysimme itsemme lopulta vuoristosta. Illalla syötiin ja ruuan
jälkeen oli leiribileet, joihin en itse jäänyt, koska väsytti.
Lauantaina saimme taas ruokaa, ja iltapäivällä pidettiin
eräänlainen leirikilpailu, jossa pääsimme muun muassa kokoamaan tietokoneen
näppäimistöä, pelaamaan tukkihumalaa, leikkimään sumopainia puhallettavissa
puvuissa ja suureksi yllätyksekseni pelaamaan mölkkyä. Mölkky oli siis ihan
oikea suomalainen mölkky, joka meille esiteltiin vaihtoehtoisella nimellä petanque finlandaise. Jotenkin maailma
on jälleen kerran pieni. (Kreikassa
menimme kerran kuuntelemaan paikallista kansanmusiikkia. Kävi ilmi, että
bändissä oli kaksi suomalaista, joten yhtye esitti myös esimerkiksi Säkkijärven
polkan.)
Lauantai-iltana meillä oli vähän iltaohjelmaa, jonka
yhteydessä luulin iltapäivän ryhmääni pyydettävän eteen. Menin siis eteen,
mutta selvisi, että kyse olikin jostakin muusta jutusta. Tapaus ei varmasti
haitannut ketään muuta kuin minua, mutta olin yleisesti ottaen aika väsynyt ja
turhautunut siitä, miten vaikea minun on ymmärtää mitään, mitä ympärilläni tapahtuu.
Aivoni siis sanovat ”oveload overload overload” ja jätin myös lauantai-illan
supermegaeeppiset bileet väliin, koska jäin mieluummin huoneeseen mököttämään.
Sunnuntaina fiilis oli vähän parempi, kävimme ihailemassa vesiputousta ja
lähdimme takaisin kotiin. (Selvästi
nähdään siis, etten ole vielä oikein teekkaroitunut, kun jätin kahdet ilmaisen
alkoholin bileet väliin.)
Kuvia viikonlopulta ei valitettavasti ole, koska kamera
suositeltiin jätettäväksi kotiin, kun lukollisia kaappeja ei ollut. Ei minulta
ole kyllä koskaan esimerkiksi ripareilla kadonnut mitään, mutta tottelin, koska
Ranskassahan on vaarallisempaa kuin lintukoto-Suomessa. Eikä kyllä lopulta
kenelläkään ollut kameraa, moni oli jättänyt kännykätkin kotiin.
Tämän viikon olen istunut luentosalissa ja yrittänyt
ymmärtää, mitä aihetta kursseilla käsitellään. Se tuntuu aika vaikealta ja
kirjoitan ehkä aiheesta vielä erillisen angstauspostauksen. (Tunnen itseni Don Rosaksi, kun pitää joka
ikisen jutun loppuun laittaa, että ”jatkuu seuraavassa numerossa”, koska asiaa
on liikaa, ja sitten kaikki kiinnostuneet joutuvat odottamaan vähintään viikon,
että selvää, mistä oikein puhun.) (Voisi tietysti kuvitella, että on
positiivista tuntea itsensä Don Rosaksi.)
Otsikko, koska ohjelmointikieli ADA:n ja mahtavan
kukkopaidan ansiosta melkein kaikki oppivat nimeni heti ensimmäisellä kerralla.
Niille, jotka eivät ole kukkopaitaa nähneet: sain viime vuonna matemaatikoilta
synttärilahjaksi paidan, jossa on Netan piirtämä kuva kukosta ja suora sitaatti
Topologia I:n kirjasta: ”Joukoksi A kuuluu X:ään on määritelty (A, d_A), missä
d_A on d:n indusoima metriikka”. Ainoa miinuspuoli on, että kaikki haluavat
tietää, mitä paidassa lukee. Yritä sitä sitten kääntää ranskaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti