maanantai 30. kesäkuuta 2014

Miksi Lyon on Ranskan paras kaupunki


chez nous les sciences/c’est une coutume/mon papa fait la physique,ma maman fait la bio/et le curé la mathe

Kaiken vaihdossa kokemani jälkeen voin kiistatta todeta, että Lyon on selkeästi ja todistettavasti Ranskan paras kaupunki. Miksi näin? No, ensinnäkin se on suurkaupunki, mutta Pariisia pienempi, mukavan kokoinen paikka, josta löytyy kaikkea mutta jossa on silti helppoa ja melko turvallista liikkua. Lyon sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä Välimereltä ja yhtä kaukana Alpeilta, joten sieltä pääsee kätevästi matkailemaan, piti sitten millaisesta ympäristöstä tahansa. Myös Sveitsin Geneveen ja Pariisiin pääsee kahdessa tunnissa, ja Lyon on tarpeeksi iso, jotta sieltä saattaa bongata joskus halpalippuja kaukaisempiinkin paikkoihin: me lähdimme marraskuussa käymään Barcelonassa ihan vain siksi, että uuden bussilinjan avajaistarjouksena sinne pääsi yöbussilla hintaan per suunta.

Mutta kun Lyonissa on, ei sieltä ole mikään hinku pois. Lyonissa itsessään on paljon kivaa tekemistä, joten kymmenessä kuukaudessa ei ainakaan minulle tullut tylsää, ja vielä jäi kaikenlaista näkemättä. Olen onneksi saanut paljon kivoja ihmisiä luokseni käymään, ja siten monta tekosyytä turisteilla Lyonissa. Jos siis joskus päädyt Lyoniin, kannattaa käydä katsomassa ainakin alla luetellut paikat.

SHOPPAILUA

Itse tykkään kyllä uusista kamoista, mutta vihaan shoppailua, joten en ole mikään paras neuvoja tässä. Yleensä, kun jotain tarvitsin, kävin La Part-Dieun kauppakeskuksessa, joka on ihan päärautatieaseman vieressä oleva, valoisa ja massiivinen paikka täynnä erilaisia kauppoja makeisliikkeistä vaatekauppoihin. Omia suosikkejani olivat yläkerran kaksikerroksinen Carrefour ja alakerran niinikään kaksikerroksinen Monoprix, jotka ovat siis supermarketteja. Part-Dieu on siitä epämukava paikka, että siellä on aina ihan järkyttävä määrä ihmisiä. Sinne kannattaa siis mennä arkisin ja aamupäivisin, jos haluaa olla rauhassa.

Keskustammasta Lyonia paljon kalliita ja vähemmän kalliita kauppoja löytyy Rue de la Républiquelta A-metrolinjan varrelta. (Asemat Hôtel de Villeltä Cordélierille ja Bellecourille.) Lyonissa on kuulemma myös paljon kirpputoreja, mutta niitä on aika vaikea löytää, koska ainakaan minä en keksinyt, mistä niiden aukioloajat saisi selville. Myös Villeurbannesta kaupungintalon luota  Gratte-Cielin aseman läheltä löytyy kaikenlaisia kauppoja, ja siellä on rauhallisempaa kuin Lyonin keskustassa.

HISTORIAA

Lyon on historiallisesti älyttömän kiinnostava paikka – ja tästä syystä jokainen todellinen lyonilainen tietää sydämessään, että nimenomaan Lyonin kuuluisi olla Ranskan pääkaupunki. Nykyisen Lyonin paikalla on ollut suurkaupunki jo tuhansia vuosia: Lugdunum oli Rooman vallan aikana koko Gallian provinssin pääkaupunki, ja siksi Lyonista edelleen löytyy roomalaisaikaisia raunioita, merkittävimpinä Fourvièren kukkulan kaksi suurta amfiteatteria.

Myöhemmin Lyon rikastui silkinmyynnillä, ja juuri siksi useita kankaankudonnasta ja silkkitien historiasta löytyviä paikkoja ja kadunnimiä on vielä tämänkin päivän Lyonissa; jopa yksi tyypillisistä lyonilaisista juustoista, Cerveau des Canuts, tarkoittaa sananmukaisesti silkinkutojan aivoja (ja itse luulin pitkään, että kyse on tosiaan jostakin aivoruuasta, lyonilaiset syövät nimittäin mielellään sisälmyksiä). Oikeasti juustossa on rahkaa ja ruohosipulia eikä se ainakaan minusta ole kovin ihmeellisen makuinen.

Lyonin arkkitehtuurissa historia näkyy kiinnostavasti itä-länsi-akselilla. Fourvièren (iso ja tärkeä Marialle omistettu basilika) kukkulalta alas tullessa päädytään ensin keskiaikaiseen Vieux Lyoniin, mutta kun ylittää Saône-joen, päätyykin Lyonin varsinaiseen keskustaan, joka on rakennettu samaan aikaan ja samalla tyylillä kuin Pariisin keskusta – siksi Lyonia joskus kutsutaan pikku-Pariisiksi, mistä lyonilaiset eivät tietysti ollenkaan pidä. Talot ovat kuitenkin kauniita. Kun mennään jälleen Rhône-joen yli itään, päästään modernimpien ja rumempien rakennusten luo. Se, joka haluaa nähdä funkkistyylisiä betonikolosseja, on hyvin tervetullut ihailemaan INSAn ihan mitä tahansa rakennusta. Vähän nätimpiä moderneja rakennuksia on Parc Tête d’Orin pohjoispuolella Cité Internationalella, taikka sitten T1-ratikkalinjan päässä Confluencella.

TAIDETTA

Lyonissa on varsin kiinnostava taidemuseo, Musée des Beaux-Arts, jonne muuten alle 26-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään ja joka kannattaa käydä tsekkaamassa jo ihan arkkitehtuurin puolesta. Museo ei ole todellakaan Louvren kokoinen, mutta kyllä sielläkin ehtii väsyä, joten itse kävin vierailemassa siellä paloittain. Alakerrasta löytyy patsaita ja vaihtuva näyttely, ylemmissä kerroksissa edetään aikakausittain egyptiläisistä ja roomalaisista keskiaikaiseen kirkkotaiteeseen (oma suosikkini, kaikilla hahmoilla on usein tosi hauskoja ilmeitä) ja sitten klassiseen kuvataiteeseen kreikkalaisine jumalineen. Koko museon paras taulu on kukka-asetelmille omistetussa huoneessa. Siinä on kuvattu kissa, joka yrittää saalistaa loukkuun jäänyttä hiirtä, mutta pukkaisee loikatessaan valtavan kukkamaljakon nurin. Mielestäni tämä on kaikkien kissavideoiden edeltäjä, ja esittelin sitä innoissani Eevalle, joka ei kuitenkaan pitänyt taulusta, koska ”tolla kissalla on ihan hirvee ilme”. Mikä onkin totta.

Modernin taiteen ystäville Lyonista löytyy myös Musée de l’Art Moderne, jossa aina näyttelystä riippuen on esillä jotakin jännää. Itse pidin eniten museon portaista, joissa luki kaikenlaisia kiinnostavaa ja syvällistä, tosin en enää muista, mitä.

Ehdottoman kiinnostavia ovat Lyonissa eri puolille kaupunkia seiniin maalatut freskot eli illuusioseinät, missä siis betoniin on maalattu ikkunoita, katua ja kadulla kulkevia hahmoja. Ei ehkä kuulosta kovin jännältä, mutta uskokaa, kyllä se on. Olen raahannut melkein kaikki Lyonissa käyneet kaverini katsomaan seiniä, kukaan ei aluksi ehkä ollut kovin innostunut, mutta lopulta kaikkien mielestä seinät olivatkin tosi hienoa (ja itsestään ja toisista on tosi hauskaa ottaa kuvia niiden edessä). Parhaat seinät ovat suuri Mur des Canuts sekä Fresque de Lyonnais, johon on kuvattu Lyonin historian merkkihenkilöitä. Heistä itse tunsin ampère-mittayksikölle nimensä antaneen monsieur Ampèren, Pikku Prinssin kirjoittaneen Antoine Saint-Exupèryn sekä elokuvataiteen kehittäneet Lumièren veljekset – joiden elokuvahistorian instituutiksi muutetussa entisessä kotitalossa kannattaa myös ehdottomasti vierailla.

TEATTERIA

Lyonissa on monta kivaa ja kiinnostavaa teatteria, joihin onnekseni pääsin jonkin verran tutustumaan. Klassista teatteria tarjoaa Théâtre des Celestins, jossa kävin katsomassa Victor Hugo’ta ja joka on kiva ja koristeellinen renessanssirakennus. Vähän modernimpaa teatteria tuottavat Théâtre de la Croix-Rousse (siellä näin tosi siistin uudistetun version Hamletista) ja Villeurbannen Théâtre Nationale Populaire.

Tanssia pääsee näkemään Maison de la Dansessa, ja oopperatarjonnasta vastaa Opéra de Lyon, joka on itsekin rakennuksena tosi jännä, puolikkaan putken muotoinen, musta ja kuusiparvekkeinen (yleensä parvia on korkeintaan kolme). Ei kannata pyytää tekstitöntä paikkaa, kuten itse tein mennessäni katsomaan oopperan Peter Grimes. Minut sijoitettiin permannolla parvekkeen alle, missä parven yläreuna tuli tekstin tielle.

Kävimme englantilaisen Gracen kanssa kerran myös komediaa esittävässä Café-Théâtressa nimeltä Complexe de Rire. Konseptina oli, että teatterissa myytiin tapaksia ja virvokkeita, joita sai syödä pienten pöytien ääressä ennen esityksen alkamista, ja sitten muutaman sangrian tai espanjalaisen oluen jälkeen esityskin tuntuu paljon hauskemmalta. Kiva idea, vaikka huumorista iso osa meni meiltä molemmilta aika lailla ohi.

INSAlla on myös oma teatteriryhmä, joka esittää paitsi näytelmiä, myös usein improvisaatiota. Sitä suosittelen ehdottomasti kaikille, eikä sitä paitsi opiskelijateatteri maksa paljon mitään. Varmaan muillakin yliopistoilla on vastaavaa.

ULKOILUA

Lyonin keskellä on iso, vihreä ja hoidettu puisto nimeltä Parc Tête d’Or. Varsinkin kesäisin (ja joulukuussa Fête de la Lumièren eli perinteisen valokarnevaalin viikonloppuna) puisto on ihan täynnä väkeä, mutta siellä kannattaa silti käydä. Puistosta löytyy nimittäin nätti järvi, kasvitieteellinen puutarha, useampikin ruusutarha ja lisäksi ilmainen eläintarha, jossa on muun muassa vauvakirahvi nimeltä Kissa, jota itse kävin katsomassa kymmenisen kertaa. (Nykyään Kissa on kyllä melkein 1-vuotias eli varsin teini.) Jos on yöihminen, kannattaa tarkistaa puiston aukioloajat, muuten joutuu kiipeilemään lukitun portin yli kotiin.

Jos haluaa esimerkiksi lenkkeillä rauhassa, suosittelen siihen tarkoitukseen enemmänkin Parc de la Feyssineä pohjoisessa. Se ei ole yhtä hoidettu eikä yhtä kansoitettu, vaikka kauniina sunnuntaipäivänä kyllä sielläkin pyöräily on hankalaa, kun koiranpennut ja lapset juoksentelevat joka suuntaan. Rhône-joen vartta voi edetä ja ihailla vesivoimalan möyrimiä vesiä.

Jos tykkää kävellä kaupungilla, perinteisten keskustan ja vanhan kaupungin lisäksi suosittelen Croix-Roussen kukkulaa ja sen ympäristöä, siellä on rauhallista ja nättiä. Myös Villeurbannen keskustassa Gratte-Cielillä on kiva ympäristö ja kauppoja ja kahviloita.

RUOKAA

Lyon on nimennyt itse itsensä maailman ruokapääkaupungiksi, ja nimi onkin varsin oikeutettu, kaikki oikea kunnollinen ruokaa tulee nimittäin Lyonista, ja Lyonissa on myös maailman eniten Michelin-ravintoloita per capita koko maailmassa. Jos rahat eivät riitä Michelin-ravintoloihin, Lyonista löytyy kyllä kaikkea kivaa ruokaa halvemmallakin. Perinteisissä bouchoneissa pääsee syömään paikallista ruokaa, joka on usein varsin liha-ja sisälmyspainotteista. (Kasvissyönti on Ranskassa noin muutenkin varsin tuntematon käsite.) Kolmen ruokalajin menun voi saada halvimmillaan alle viidellätoista eurolla. Pienempään nälkään sopivat hyvin crèpesit ja galettet. Savoien alue on lähellä Lyonia, joten jos pitää juustosta, Lyonista löytyy hyviä ravintoloita, joista saa raclettea ja fondueta. Jos ei halua syödä ranskalaista ruokaa, ranskalaisten versio jenkkiruuasta ja italialaisesta on minun kokemukseni mukaan usein hyvää. Aasialainen ruoka ei mielestäni maksa vaivaa, se on perusranskalaiselle turhan eksoottista ja makuihin jo tottuneelle versiot ovat usein turhan länsimaalaistettuja. Yksi hyvä vaihtoehto on tietysti mennä kauppaan, ostaa juustotiskiltä kaikenlaisia kivoja juustoja, leikkeletiskiltä leikkeleitä, leipätiskiltä hyvää leipää ja viinihyllystä jotakin kivaa viiniä ja syödä ne itsekseen. Tai mikä parempaa, käydä torilla. Kahviloista suosikkini on Croix-Paquetin lähellä sijaitseva À Chaqun Sa Tasse, josta saa kymmeniä erilaisia teelaatuja ja hyvää kakkua. Baareista en osaa sanoa paljon mitään, olen käynyt vain muutamassa, eikä niistä mikään ollut mielestäni erityisen kiva. Lähinnä kävimmekin ulkona kampusbaari K-fêtissä, se oli lähellä ja siellä oli myös varsin halpaa.

LIIKKUMINEN

Metrolla ja ratikalla pääsee yleensä kaikkialle, minne haluaa mennä. Itse tykkään pyöräilystä, joten minusta parasta ikinä ovat Lyonin VeloV-kaupunkipyörät, joihin voi ostaa lippuja halvalla ja joita on mielestäni helppo käyttää. Jos jaksaa, kannattaa myös kävellä paljon. Siten näkee paljon enemmän.

Joten, jos joskus olet harkinnut lähteväsi romanttiselle Pariisin-lomalle, neuvon sinua kaiken yllä olevan perusteella vaihtamaan lomakohteesi paljon kivempaan ja vähemmän koirankakkaiseen Lyoniin. Lyonista löytyy jopa feikki Eiffel-torni, joten et voi väittää missaavasi Pariisiin verrattuna mitään, sen sijaan saat kaikkea mahtavaa tilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti