Mikä on Ranska?

Allons enfants de la Patrie/ le jour de gloire est arrivé!

Ranskahan ei todellakaan ole vain Ranska, vaikka Suomesta katsottuna usein ehkä siltä näyttääkin. Ranskalaisilla on tiettyjä yhtenäisiä piirteitä, jotka ovat yleisellä tasolla nähtävissä – vaikka tietystikin yksilöt ovat keskenään erilaisia. Sellaiset stereotypiat kuin ranskalainen ironia ja musta huumori, asioiden hankaluus ja byrokraattisuus, ruuan ja syömisen merkitys  ja yhteiskunnan hierarkkisuus ovat minun mielestäni totta. Tosin suurin osa tapaamistani ranskalaisista ei osaa yhtään arvostaa erilaisia juustoja ja syökin vain Babybeliä ja Vache Qui Ritä; monet tuntemani ranskalaiset puhuvat sujuvasti kolmea tai neljää eri kieltä vaikka muistava itsekin aina painottaa, kuinka Ranskassa on noloa nimenomaan yleinen huono englannintaito; ranskalaiset matkailevat kyllä mieluiten Ranskassa, mutta haaveilevat  Yhdysvalloista ja Japanissa; kyllä Ranskassakin on paljon lihavia naisia ja ravintoloissa riehuvia lapsia, väitti jenkkimedia meille mitä tahansa.

Ranska on kuitenkin eri puolilta hyvin erilainen. Se voidaan jakaa osastoihin etelän ja pohjoisen perusteella, tai sitten oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan kulkevan diagonale de viden perusteella, jonka alueella ei ole mitään nähtävää. Pohjoisranskalaiset ovat eteläisiä rauhallisempia ja kylmäkiskoisempia, ja etelässä tehdään enemmän mitä sattuu kuin pohjoisessa. Etelä on konseptiltaan vain erittäin eteläinen osa Ranskaa. Lyon esimerkiksi ei ole Etelä-Ranskaa sen enempää kuin Jyväskylä on Etelä-Suomea, vaikka molemmat maantieteellisesti lähempänä etelää sijaitsevatkin. Helposti voi tunnistaa, tuleeko joku pohjoisesta vai etelästä, kun kysyy, sanooko tämä pain au chocolat vai chocolatine. Suklaasta ja lehtitaikinasta tehtyä herkkua ei nimittäin etelässä koskaan kutsuta nimellä pain au chocolat.

Kaikkein tärkein jako on kuitenkin Paris vs. Province, jolla tarkoitetaan kaikkea sitä ei-Pariisia, joka ei ole myöskään jokin Euroopan ulkopuolinen Ranskan maa-alue (niin kuin La Réunion Afrikassa tai Ranskan Guyana Etelä-Amerikassa). Pariisilaisten mielestä stereotyyppisesti Provincessa on lähinnä lehmiä ja tyhmiä maalaisia, kun taas Provincessa asuvien mielestä pääkaupungissa asuu koppavia, epäystävällisiä ja muiden työstä rahat vieviä itsekeskeisiä hienostelijoita. Aggressio selittyy osin Ranskan aikaisemmalla aluepolitiikalla, jossa jokaisen alueen perinteet ja kieli pyrittiin ranskalaistamaan – hieman samaan tapaan kuin Suomessa kohdeltiin saamelaisia.

Bretagnen alueella Atlantin rannikolla asuvia pidetään vähän hiljaisina ja sulkeutuneina. Sielläkin on oma aluekieli, breton, jota yritetään keinotekoisesti elvyyttää, kuten muitakin alueiden kieliä. Bretagnelaiset haluaisivat mielellään olla itsenäisiä, kuten muutkin alueet. Itse en ole päässyt Bretagnessa käymään, joten tiedän sieltä lähinnä tulevan siideriä ja crèpesejä. Jos siis joku crèperie mainostaa myyvänsä lettujaan bretagnelaiseen tapaan, se on luultavasti hyvä merkki.

Etelä-Ranskassa Atlantin valtamerellä on Baskimaa, josta iso osa sijaitsee Espanjan puolella. Espanjalaiset baskit ovat hanakampia itsenäistymään kuin ranskalaiset, joiden alue on köyhempi, mutta yleisesti ottaen kaikki baskit kokevat olevansa keskushallinnosta varsin erillisiä. Baskin kieli on ihan erilainen kuin mikään muu alueella puhuttu (luonnollisesti, sillä se on isolaattikieli) ja sekin on valitettavasti katoamassa. Myös Baskimaasta tulee hyvää ruokaa: kakkuja, suolakurkkuja ja ilmakuivattua kinkkua.

Etelässä keskellä, Pyreineiden vuoriston yläpuolella, Toulousen lähellä, on oksitaanien alue. Oksitaani kielenä on ranskan sukulainen, mutta sekin on tukitoimista huolimatta katoamassa. Oksitaanit ovat kautta historian ärhennelleet suurvalloille, kuten roomalaisille ja katolilaiselle kirkolle, ja ovatkin edelleen varsin vahvasti itsenäisyyden kannalla.

Välimeren ranta on luonteeltaan varsin monimuotoista, ja siellä ei-oksitaanien alueet ovatkin lähinnä joko Marseillen lähistöä tai sitten Côté d’Azuriä eli suomeksi Rivieraa. Paikalliset asukkaat ovat joko rikkaita venäläisiä tai sitten turismibisneksessä työskenteleviä ranskalaisia, jotka ovat oikein mielellään osa Ranskaa, vaikka tietysti vihaavatkin roskaavia ja meluavia pariisilaisia.

Lautalla Rivieralta pääseekin kätevästi Korsikaan, joka on tunnettu omapäisenä paikkana, jossa kaikkiin mannerranskalaisiin suhtaudutaan epäillen. Korsikalla puhutaan tietysti omaa italiaa muistuttavaa kieltä, ja asukkaita pidetään yleisesti epäystävällisinä ja laiskoina. Korsikalla onkin EU-rahojen toivossa ilmoitettu pidettäväksi enemmän lampaita kuin saarelle yhteensä edes mahtuisi: tarkastajien tulossa lainataan esiteltäväksi naapurienkin lampaat. Hyötymiskulttuurista huolimatta Korsikalla vasta sitä haluttaisiinkin olla itsenäisiä.

Rhône-Alpesin alueella, jolla Lyonkin sijaitsee, itsenäisyyttä ei sen sijaan kaivata. Alue on tunnettua hyvästä ruuastaan ja Rhônen varrella kasvavien pensaiden viinistä, ja oma lukunsa on Alpit, Sveitsiä muistuttavine ruokalajeineen ja laskettelukeskuksineen.

Ehdoton lempialueeni Ranskassa (vaikka Lyon onkin Ranskan kaupungeista paras) on Alsace eli saksaksi Elsass, josta Florent on kotoisin. Myös Alsacessa on oma kieli, saksaa muistuttava elsässisch, ja kuten melkein kaikki alueesta, haluaisi Alsacekin olla itsenäinen (tai edes liittyä Saksaan, johon se on aina Ranskan kanssa vuorotellen kuulunut). Alsacessa on hyvää ruokaa, söpöjä taloja, paljon maaseutua ja Euroopan parlamentti, näin muutamia aspekteja mainitakseni. (Kirjoitin Alsacesta myös tosi hienon joulu-blogipostauksen, jonka unohdin julkaista. No, aina ei voi voittaa.)

Jos siis suunnittelee lomaa tai muuta oleskelua Ranskassa, on suositeltavaa ottaa ensin selvää eri alueista, ennen kuin varaa mainstreamisti hotellin Pariisista. Muuallakin on kivaa nähtävää ja koettavaa. Ja jos joku kertoo tulevansa Ranskasta, tämän olettaminen pariisilaiseksi voi saada aikaan samanlaisen reaktion kuin lappilaisen poromiehen kutsuminen helsinkiläiseksi.