Ehkä Kumpulassa on vain liian kivaa

omnia sol temperat/purus et subtilis

En ole opiskellut tietojenkäsittelytiedettä eli yliopistokielellä käpistelyä koskaan ennen Ranskaan tuloani. Kuitenkin, jos ihan rehellisiä ollaan, pari juttua täällä tuntuu opiskelun kannalta vähän hassuilta.

Teistä en tiedä, mutta minun on ainakin vaikea sisäistää melkein mitään asiaa vain siihen pohjautuen, että joku selittää siitä minulle. Tämä pätee etenkin matematiikkaan – ja kuten olen tähän mennessä havainnut, myös käpistelyyn. Ymmärtääkseni kotiyliopistossani Helsingissä käpistelykurssit ovat usein varsin tehtäväpohjaisia, niin että opiskelija saa materiaalin ja tekee sen perusteella ison kasan tehtäviä ja oppii sitä kautta. Matematiikan kursseilla luentoja on normaalilla kurssilla muutama tunti viikossa per aine, minkä lisäksi kerran viikossa on kaksi tuntia kestävä laskuharjoitustilaisuus, jonne tullaan valmiiksi tehtyjen tehtävien kanssa. Kun laskareita tekee tarpeeksi, niistä voi saada kokeeseen lisäpisteitä. Jos on tosi hyvä, ei tehtäviä ehkä tarvitse tehdä. Jos on normaali ja haluaa saada niitä laskaripisteitä, voi helposti käyttää tuntikausia aikaa laskareiden tekemiseen. Suomessa istun siis yleensä jossakin ohjatussa opetuksessa 2 – 4 tuntia päivässä ja lopun ajan teen laskareita. En ole mikään matikkanero, joten usein opiskelen 35 – 40 tuntia viikossa: tästä voi kukin arvioida, kuinka paljon laskareiden tekemiseen menee aikaa.

Onneksi laskareita ei ole pakko tehdä yksin. Tunnen onneksi kivoja ja älykkäitä ihmisiä, joiden kanssa tehtäviä voi tehdä, ja lisäksi Kumpulassa saa tehtäviin ohjausta kymmenestä neljään kaikkina arkipäivinä. Apua annetaan ja saadaan. Jotkut kurssit voi suorittaa pajamuotoisesti, mikä tarkoittaa sitä, että tehtävät tehdään ohjauksen avulla ja palautetaan, ja niitä korjataan kunnes ne ovat oikein. Ihan mahtava tapa siis. Voin ylpeänä sanoa olevani pajan fani.

Kun ilmoitin facebookissa tulleeni hyväksytyksi vaihtoon, yksi kivoista ja älykkäistä kavereistani eli Hanna kommentoi: ”OMG DON’T GO! I bet they don’t even have paja in France!” Ja Hanna oli oikeassa.

Luentoja meillä on joka arkipäivä koko aamupäivä, eli kahdeksasta puoli kahteentoista. Tähän luento-osuuteen kuuluu 2 kieltentuntia (minun tapauksessani vain 1 eli ranska, mutta muulla ryhmällä on englannin lisäksi jokin toinen kieli, kuten espanja, saksa tai japani) ja 1 liikuntatunti, eli käytännössä osallistun 7 puolitoista tuntia kestävälle käpistelyluennolle viikossa. Iltapäivällä on kahtena päivänä viikossa travail dirigé ja kahtena päivänä travail projet. TD vastaa aika lailla normaaleja laskareita: neljän tunnin aikana on kahden aineen laskarit, joista siis kumpikin kestää vähän alle kaksi tuntia. Kummallista vain on, ettei laskaritehtäviä saa etukäteen, vaan niitä aletaan tehdä vasta tunnilla, ja sitten joku pyydetään taululle improvisoimaan jotakin. Välillä kukaan ei edes mene taululle, vaan opettaja vain puhuu ja tekee esimerkkitehtäviä luokan edessä. Siitä eivät yleensä ranskalaisetkaan tykkää, koska kaikki kyllä tajuavat, että oppivat paremmin, kun pääsevät itse ratkomaan ongelmaa. TP taas on projektityöskentelyä ja ainoa oppitunti, jossa ollaan oikeasti koneella. Oppilaille annetaan jokin pidempi tehtävä, jota sitten koetetaan ohjelmoida muutaman viikon ajan kerran viikossa pareittain (tai vaihtareiden tapauksessa kolmoisparina).

Kumpulassa magneettiavaimella pääsee ATK-luokkiin vuorokauden ympäri (tai sitten niihin voi vain jäädä muun rakennuksen sulkiessa iltakahdeksalta), joten täällä on tuntunut hämmentävältä, että luokat menevät kiinni 18.30, kun viimeinen oppitunti loppuu klo 18.00. Niihin pääsee kyllä sisään sen kahden tunnin ruokatauon aikana, mutta kukaan ei tunnu työskentelevän silloin. En oikein tajua, missä välissä ihmiset tekevät kaikki rästiin jääneet projektijutut, kun luennoillakin läsnäolo on tosiaan pakollista. Vastaus ei ole välttämättä ”kotona”, koska osa ohjelmista, kuten matriisinkäsittelyohjelma MatLab, on liian kalliita omaan käyttöön hankittaviksi.

Pajaa täällä ei tosiaan ole eikä muutakaan oppituntien ulkoista ohjausta, eikä opintopiirejäkään. (Opintopiirillä tarkoitan sellaista ”ylimääräistä” opetusta, jossa ollaan luokassa ja saadaan apua ja tietoa johonkin vaikeaan kurssiin ja sen tehtäviin liittyen; en olisi varmasti päässyt Mitasta ja integraalista läpi, jos en olisi käynyt opintopiirissä joka viikko.)

Lisäksi tuntuu siltä, että opetuksessa edettiin ihan valtavaa tahtia jo aika hankaliin juttuihin. Meillä oli ensimmäisellä viikolla yksi sellainen projektitunti, jossa käytiin ihan helppoja juttua. Istuin Jérémyn vieressä (kerron jossakin myöhemmässä tekstissä lisää täällä tapaamistani ihmisistä), ja opin siirtelemään tiedostoja terminaalin avulla paikasta toiseen ja hakemaan niitä merkkijonojen perusteella, se oli hienoa. Mistään muusta projektista en olekaan sitten tajunnut juuri mitään. Se olisi ehkä ranskankielentaitoni perusteella ihan normaalia, mutta outoa on, etteivät monet ranskalaisetkaan tunnu kykenevän seuraamaan opetusta. Ja tänne pääsyyn on kuitenkin vaadittu varsin vahva pohja luonnontieteellisessä ajattelussa.

Selitän tarkemmin: Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, INSA:ssa kolmosvuoden voi aloittaa kolmelta eri pohjalta. Yksi vaihtoehto premier cyclen eli insinöörin ”perusopinnot” jossakin INSA:ssa, ei siis välttämättä Lyonissa: niihin sisältyy lähinnä matikkaa ja fysiikkaa. Toinen vaihtoehto on käydä classe preparatoire, jossa käydään niinikään matikkaa ja fysiikkaa ja joka on tunnetusti työläin ja vaikein vaihtoehto: prepan käyneiden jutut muistuttavat tyyliltään armeijajuttuja, kun muistellaan oppilaita itkettäneitä opettajia ja jokaviikkoisia suullisia kuulusteluja. Kolmas vaihtoehto eli IUT antaa kuitenkin parhaan pohjan käpistelyyn, koska siellä opiskellaan paljon konkreettisemmpin ja tehdään oikeasti käpistelyä: noin puolet IUTläisistä ei kouluttaudu pidemmälle vaan menee suoraan töihin. Tällä hetkellä siis IUTläiset ovat opetuksesta hyvin kärryillä, ja kaikki muut vähän hukassa. Meille on silti kovasti hoettu, että sisäänpääsy tänne on vaikeaa, joten jos on onnistunut pääsemään sisään, pitäisi kursseillakin kyllä pärjätä.

Sellainen mielenkiintoinen asia vielä, että ainakaan näiden teekkareiden mielestä yliopistokoulutus ei ole erityisen arvostettava: INSA-tyyppisistä kouluista poiketen kun yliopistossa ollaan kuulemma vain 15 tuntia viikossa, sisään pääsee vähän kaikki ja onhan tietysti ainakin lääkiksessä vaikea edetä, mutta kuitenkin; ja sitä paitsi yliopistossa vain opetellaan ulkoa eikä tehdä mitään oikeaa. Ranskassa siis yliopisto-opiskelujen aloittaminen on tietääkseni kaikille avointa, mutta koulusta heitetään suurin osa opiskelijoista ulos ekan vuoden aikana, joten opintojen alku on stressaavaa, ja ainakin Florentin mukaan opiskeltava on hyvin intensiivisesti, jotta jatkoon pääsee. Teekkarien valintaprosessista en tiedä tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin kun on päässyt kolmosvuodelle sisään aikaisempien opintojen perusteella, voi olla melko varma, että joskus valmistuukin.

Tuntuu hassulta kuulla teekkareita, että yliopistossa vain opetellaan ulkoa. Yleensä meillä yliopistomatikalla puhutaan, että teekkarit vain opettelevat ulkoa, kun teknillisellä puolella ei todisteta mitään kunnolla. Eikä täällä kyllä tähän mennessä ole todistettu varmaan yhtäkään annetuista lauseista, kummallista meininkiä. Mutta olisihan surullista, jos jokaisen oma koulu ja oppiaine ei olisi tämän mielestä paras.

Ja hyvä puoli systeemissä on, että kun koulua on koko ajan ja kaikki läsnäolo on pakollista, näkee ainakin ihmisiä päivittäin, vaikka muuten ei jaksaisi olla sosiaalinen.