Luokkaretkellä on tunnelmaa

far from the mountains and the seas

Minua oli toki varoitettu, että ranskalaisessa yliopistossa saattaisi olla koulumaisempi meininki kuin Suomessa, mutta kaikkien ei-ranskalaisten mielestä kesäopetus on tuntunut monella tapaa paluulta yläasteelle. Siitä on esimerkiksi jo jonkun aikaa, kun olen viimeksi kuulunut siihen ryhmään, jota kehotetaan siivoamaan huone yllätystupatarkastuksen varalta. Asuntojen alakerrassa istuu vuorokauden ympäri vastaava, jolta voi mennä kysymään neuvoa missä tahansa asiassa, kun netti ei toimi tai suihkusta tulee vain kylmää vettä. Olen onneksi todella mukavan ranskanopettajan ryhmässä, joten tunnille ilmeisesti pääsee, vaikka tulisi paikalle vähän myöhässä, toisin kuin joissakin ryhmissä. Eilen sateen takia siirsimme illallispiknikin sisälle ja hihittelimme todella ikämme mukaisesti, että toivottavasti kukaan ei tule tekemään tupatarkastusta juuri nyt, kun juomme viiniä ja kaikkea. Tuntui melkein kuin olisi ollut DSH:n yhdennentoista luokan Saksan-matkalla jälleen.

Tänään olen ollut tunnelmaan sopivasti hyvin luokkaretkimäisellä reissulla Annecyn kylään. Lähtöajaksi oli merkitty klo 6.45, joten heräsin kuudelta, puin ripeästi ja marssin annetulle tapaamispaikalle. Ajoissa paikalla oli noin kolmekymmentä ihmistä vajaasta kahdesta sadasta, ja pian osoittautui, että ennen lähtöä syödään yhdessä kätevästi aamiainen: kaikki 200 saivat hakea pöydästä espressomukillisen mehua ja briossia, johon sai laittaa yhdestä purkista feikki-Nutellaa tai toisesta hilloa. Myöhemmin kaikki 200 saivat hakea keksin, ja sen jälkeen vähän suklaata. Kaiken aamiaistouhun jälkeen retken vetäjät alkoivat kulkea listojen kanssa käyden läpi, olivatko kaikki paikalla. Aika monta ihmistä puuttui vielä puoli kahdeksan aikaan, ja lopulta kävi ilmi, että ainakin yksi ihminen oli luultavasti vielä huoneessaan nukkumassa. Häntä lähdettiin siis hakemaan, ja pääsimme lopulta kapuamaan busseihin kahdeksan jälkeen. Itse olin ryhmässä ”bus jaune”, ”keltainen bussi”, mutta varsinainen bussi oli punainen. Lähdimme ajamaan vain puolitoista tuntia annetun lähtöajan jälkeen, ja parin tunnin bussimatkan päästä olimme perillä.

Emme varsinaisesti vierailleet kylässä – tai kaupungissa, minusta paikka näytti melko isolta – itsessään vaan me keltaisen bussin oppilaat suuntasimme rannalle, jonne normaalisti olisi ollut kahden ja puolen euron pääsymaksu, joka onneksi sisältyi retken hintaan. Koska oli verrattain kylmä, suurin osa jäi nurmikolle pelaamaan korttia, ja vain uskaliaat lähtivät järveen uimaan. Kahdentoista aikaan saimme ruokaa: vesipullon, eväsleivän ja evässalaatin sekä omenan. Iltapäiväksi sää lämpeni, ja kävin itsekin uimassa järvessä, joka vesi oli aika lämmintä. Puoli kolmelta ryhmämme lähti vierailulle läheiseen linnaan, joka oli kaunis ja varmasti historialtaan mielenkiintoinen. Kukaan meistä ei vain tainnut ymmärtää ranskankielisestä opastuksesta mitään.

Linnan jälkeen kaikki olivat varsin iloisia siitä, että lähdimme takaisin. Koska saavuimme perille vasta kahdeksan aikaan, olimme sekä väsyneitä että nälkäisiä, mutta onneksi meidät ruokittiin taas: saimme evässalaatin jämiä, sipsejä sekä hedelmiä, ja tällä kertaa juotavaksi mehua kahden desin lasista! (Ottakaa huomioon, että kenelläkään ei ole oikeaa ruokaa jääkaapissa, koska asunnoissa on vain yksi keittolevy, jolla silläkään ei oikeastaan saisi laittaa ruokaa.) Minun kävi sääliksi retken vetäjiä, jotka joutuivat ruksailemaan meitä listoihin joka ikinen kerta, kun astuimme bussiin, poistuimme bussista, astuimme rannalle, lähdimme rannalta tai menimme linnaan. Jokuhan olisi voinut joutua hukkaan.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin hauskaa, ja ehkä se sitten kuuluu kulttuuriin, että on jotenkin kamalan kätevää herättää kaikki kuudelta syömään briossia hillolla, koska ihmisiähän ei voisi vaikka käskeä tuomaan omia eväitä ja syömään ne bussissa. Tai varata alun perin sellaista aamiaista, jota voisi jakaa ihmisille bussissa. Mutta on ehkä epäkohteliasta valittaa, kun meistä huolehditaan täällä niin suurella antaumuksella.

P.S. Tänään olisi ollut joka tapauksessa hyvä päivä, koska juuri tänään sain kunnian muuttua poissaolevana maailman mahtavimman Paavon kummiksi. Onnea Paavolle! Yritin ottaa kauniita kuvia (kuten alla) jotta vanhempana ymmärtäisit, miksi en päässyt ristiäisiisi. Aino ja Jesse, ajattelen teitä ja olen edelleen todella otettu ja valtavan innoissani!